Below are the 20 most recent journal entries recorded in sisatto's LiveJournal:

[ << Previous 20 ]

Saturday, May 5th, 2012
11:24 am	Tuntemattomuuksia ja sensuurimietteitä kirpparikierroksella Talvikauden viimeisestä Jäähalli + Valtteri -kierroksesta on vierähtänyt jo kolmisen viikkoa. Tästä eteenpäin tulee käytyä luultavasti Myyrmäki-hallissa ja Hietsussa, ehkä satunnaisesti Valtterilla, kunnes Jäähalli taas syksyllä avautuu. Ja sitten raporttia löydöistäni, humoristiosastoon kuuluvat jälleen lopuksi. Ensimmäisiä ostoksiani Jäähallilla oli kaksi vanhaa kirjaa yhteensä neljällä eurolla. Robert Leightonin nuorten romaanilta näyttävä Coo-Ee, seikkailukertomus etelämeren saarilta (1910?, suom. 1920). Kirjasta ei juurikaan löytynyt tietoa netistä, paitsi että Leighton on elänyt 1859–1934. Fennicasta löytyi Leightonilta myös teos Valtameren aarre (suom. 1933), jolla on sama alaotsikko. Mietin, että kyse voisi olla samankin teoksen lyhennetystä versiosta – kirja on Fennican mukaan on kolmanneksen lyhyempi kuin Coo-Ee ja kustantamo on eri. Netistä ei löytynyt kovin lupaavia ehdokkaita Valtameren aarteen alkuteokseksi, mutta kuten sanottua, kirjailijasta ei löytynyt ihmeemmin tietoa. Toinen vanha kirja oli Hiski Mikkosen Tuntemattoman ovella (1920), jonka ostin uteliaisuudesta: kirjailija ei kuulostanut yhtään tutulta ja nimessä oli spefihtävä tuntu (mikä ei käytännössä kyllä takaa juuri mitään). Hiski Mikkosesta (1891–1981) kertovan lyhyen wikiartikkelin mukaan hän oli lääkäri ja kirjailija, paino ensimmäisellä ammatilla. Tuntemattoman ovella on novellikokoelma, lisäksi Mikkonen julkaisi vain romaanin Kutsumus (1929). Lisäksi Fennicasta löytyi viite ammattijulkaisuun nimeltä Mahasarkoomasta (1929). Täytyy varmaan vähän selata ostostani, etenkin tuo spefihtävän niminovellin voisi tsekata. Periaatteessa humoristit-kategoriaan kuuluva ostos oli Ollin pakinakokoelma Vot, Iivana (1942). Olli on Kotimaisia pakinoitsijoita -hankkeen kirjailijoita, mutta kuuluu Jukan osuuteen. Olli on kuitenkin sen verran kova nimi, että ostelen kaikki eteen tulevat teokset – ainakin milloin hinta on sopiva. Tässä oli, sain kirjan 50 sentillä. Wikiartikkelin mukaan tämä kirja kuului teoksiin, jotka kiellettiin sodan jälkeen. Voi hyvin uskoa, että opus joutui vastatuuleen: teoksen alaotsikkokin on 29 juttua neuvostoryssistä. Sodanjälkeinen sensuuri oli kuitenkin vähän sekavampi juttu kuin usein kuvitellaan. Kirjakaupoille toimitettiin lista teoksista, jotka pidettiin parempana vetää myynnistä, mutta kirjastoilla oli vapaat kädet poistella kirjoja mutu-pohjalta. Käytännössä tämä tarkoitti että kirjoja siirrettiin kirjastojen kellareihin ja takahuoneisiin, joista ne palautettiin reilu 10 vuotta myöhemmin yleisön saataville – tosin esimerkiksi A. Hitlerin teokset pitää edelleenkin pyytää varastosta erikseen (tosin varmaankin lähinnä varkauksien pelosta). Olen ymmärtänyt niin, että Suomessa ei sodan jälkeen virallisesti kielletty ainuttakaan kirjaa – siis siten, ettei kirjaa saisi myydä, kustantaa tai pitää kirjastossa lainattavana. Ainoa kiellettyjen lista oli tuo kirjakaupoille annettu tiettävästi noin 300 opuksen luettelo. Sekin koski kaupan olevia teoksia – jos kirjasta otettiin uusi painos, sitä sai myydä. Takaisin Jäähallille. Viime aikoina olen ostellut huvikseni Nuorten minipokkarit -sarjan kirjasia, tällä kertaa haaviin tarttui Kenneth Åströmin Salakirjoitus (1974, suom. 1976). Jäähallilta löytyi myös sopuhintaan kaksi Tarzanin poika -lehteä, 1/73 ja 12/73, jotka uskalsin ostaa, vaikkei minulla enää ollutkaan puutelistavihkoani. Valtterilla käytin hyvän aikaa etsien kadonneita puutelistojani antikvariaatista, huonolla menestyksellä. Kysyin myös löytötavaroista ja eräältä vakimyyjältä, jolta ostin edellisellä reissulla pari kirjaa. Tuloksetta. Mutta ehdin ostoksiakin tehdä. Suuri Noitakirja (1991, suom. 1994) on Book Studion Collector-antologioita. Olin vähän epävarma, oliko minulla tätä jo entuudestaan, mutta eipä ollut. Genreosastoon osui myös toinen ostokseni, Eira Stenbergin Gulliverin tytär (1993). Kirja on suhteessa sekä Jonathan Swiftin Gulliverin retkiin (1726) että Volter Kilven romaaniin Gulliverin matka Fantomimian mantereelle (1944). Tämä täytyy lukea kun joskus pääsen scifihistoriikkiprojektissa Kilven romaaniin asti. Stenbergin teos on luokiteltu Vainikaisen etc bibliossa fantasiaan. Sitten humoristiostokset. Aapelin Hermanni Hulkkonen ja puolisonsa Eveliina (1968, 3.p. 1968) oli halpa ja kansipapereilla varustettu, ostin siis, vaikka kirjoitin Aapeli-artikkelini jo. Arijoutsin viina-aiheisten pakinoiden kokoelman Alko aina hankalaa (1974) on kuvittanut Kari Suomalainen ja se on kirjoittajansa toiseksi viimeinen teos. Markus Kajon Kettusen kootut (1996, 6.p. 2000) sisältää kolmen aiemman Kettus-kokoelman lyhyet pakinat. Lisäksi tältä reissulta haaviin tarttuivat Jari Tervon Suomemme heimo (2001) ja Jorma Ojaharjun Pandora (1984). Huomenna sitten ehkä vuoden ensimmäinen Myyrmäki-hallin reissu! (Comment on this)
Saturday, April 14th, 2012
10:59 am	Doctor Who, Bob Morane, 4 Ässää sekä kadonneen puutelistan arvoitus Aprillipäivän vietin kiertelemällä Valtteria Iriksen kanssa. Reissu sinänsä oli mukava, mutta pari päivää sen jälkeen huomasin, että olin kadottanut puutelistani jonnekin! Ilmeisesti olen laskenut ne kädestäni jollekin kirpparipöydälle ja unohtanut napata mukaani. Vahvin epäilyni on, että tämä olisi tapahtunut viimeisessä kohteessani, eli Valtterin antikvariaatissa. Soitin sinne, mutta eivät olleet nähneet kannetonta ruutuvihkoa eivätkä kolmea muutaman printin nippua. (Valitettavasti puutelistani näyttää pieneltä kasalta epämääräistä jätepaperia.) Kauhea menetys, sillä varsinkin vihon kokoaminen uudestaan kolmessa eri paikassa sijaitsevista sarjakuvista, pokkareista ja kirjoista vie hirmuisen kauan. Nykyistä listaa olin kasannut hiljalleen yli viiden vuoden ajan. Voi elämä. Mutta kerrotaanpa nyt mitä reissulla löytyi. Ensimmäisiä ostoksiani oli pieni pokkari Doctor Who Scripts: The Power of the Daleks (1993). Kirjoittajana David Whitaker. Kyse on siis vuodelta 1966 peräisin olevasta vanhan Doctor Whon neljännen kauden tarinan käsiksestä. Vähän ehkä minua syvemmille Tohtori Kuka -entusiasteille suunnattu kirjanen, mutta eipä maksanut kuin 20 senttiä. Kohta tämän jälkeen ostin lisää scifiä, tällä kertaa kotimaista nuorten tai lasten sellaista: Kaarina Goldbergin Rämäpäinen robotti (1995). Kaarina Goldberg (s. 1956) asuu Itävallassa ja piirtää myös Senni ja Safira -sarjakuvaa Eläkeläinen-lehteen. Kiva löytö oli Michel Tournierin Keijujen kuningas (1970, suom. 1984). Minulla oli joskus noin 17-vuotiaana Tournier-kausi, jolloin luin kirjailijan liki koko tuolloin suomennetun tuotannon. Kautta taisi jatkua muutama vuosi sen jälkeenkin, sillä olen lukenut tuoreeltaan vielä Rakastavaisten illallisen (1989, suom. 1990). Muistan että Tournierin kirjojen tunnelma sopi jotenkin hyvin tuonikäiselle itselleni. Monissa Tournierin romaaneissa on vahvahko maagisrealistinen juonne, mutta yhtäkään ei näy listatun Vainikaisen etc. scifibiblioon. Kirjailijan suomentaminen näemmä pysähtyi tuohon Rakastavaisten illalliseen, vaikka hän on kirjoittanut vielä neljä kirjaa sen jälkeenkin. Hupaisa ostos oli hyvin halvalla irronnut ruotsalaisen Estrid Rohden Sairaanhoidon siveysoppia (suom. 1913, tämä oli 3. laitos 1929). Hauska nimi johtaa nykylukijaa harhaan, tänä päivänä kirja nimettäisiin varmaan Sairaanhoidon etiikkaa tms. Kirja siis käsittelee sairaanhoitotyön eettisiin perusteita, varsin perinteiseen tapaan: "Meidän sisimmässämme täytyy hehkua tuli, joka säteilee lämpöä jokapäiväisten askareittemme ylle ja valaisee siellä, missä kärsimykset ja vaivat ovat pimentäneet tiemme. Se tuli on rakkaus." Vaikuttaa siltä että teos kiteyttää täydellisesti sisarhentovalkoinen-kutsumusammattisairaanhoidon perusteet. Näkyy olleen melko vaikutusvaltainen teos, käännöksiä löytyy muillakin kielillä kuin suomeksi. Olin vähän odotellutkin, koska vastaan tulee Henri Vernesin Bob Moran -kirja Asema K ei vastaa (1955, suom. 1959). Bob Moranhan tunnetaan Suomessa aavistuksen paremmin sarjakuvana nimellä Bob Morane, mutta alunperin nämä tosiaan olivat kirjoja. Henri Vernes (s. 1918) on muuten ollut ällistyttävän tuottelias kirjoittaja. Uusia Bob Moraneja on tullut vielä aivan viime vuosina. Romaanien kokonaismäärä ylittää 200! Suomeksi Bob Moran -kirjoja tuli yhdeksän, joista kaksi – nyt löytämäni mukaanlukien – on päässyt Vainikaisen ym. biblioon. Kirjojen tyylikkääseen sarja-asuun kuului mm. Ranskan lippu. Toinenkin vanha nuorten kirja löytyi tältä reissulta, nimittäin Simo Penttilän Huuto aavikolta (1951). Kirja sisältää kaksi Penttilän tarinaa ja kannessa on komea tasankointiaanipäällikkö, mikä on hiukan hämäävää, sillä nämä Penttilän Hyppivä Huuli -kertomukset sijoittuvat apassien ja navajojen maille Arizonaan. Simo Penttilä eli Uuno Hirvonen (1898–1971) oli aikanaan varsin suosittu seikkailukirjailija – mutta enpä ole varma olenko koskaan lukenut yhtään hänen romaaniaan, vaikka luinkin vanhoja seikkailuromaaneja läjäpäin lapsena. Jossain välissä ostin pitkähköstä aikaa Seepra-sarjan oppaan, nimittäin Sirkku Boströmin ja Tuula Kasasen Drinkkikirjan (1975, 2.p. 1977). Kirjan 375 drikkireseptiä eivät ole riittäneet edelliselle omistajalle, vaan jotain on puuttunut: takasivulle on kirjoitettu käsin Ampiaisen resepti. Kies'avita. Varsin muikeat kaupat oli yhteensä 50 senttiä kolmesta kirjasta: kahdesta Alivaltiosihteeri-opuksesta (ks. loppupää) ja John Lennonin hupailukokoelmasta John Lennon panee omiaan (1964, suom. 1964, tämä oli ties monesko painos 2007). Muistan, että vielä 90-luvulla nämä Lennonin kirjat – toinenhan on Hispanialainen jakovainaa (1965, suom. 1966) – olivat melkoisia harvinaisuuksia, vaikka ainakin tästä kirjasta oli kyllä useita painoksia. Tilanne taisi tasoittua vuosituhannen taitteessa, kun kirjoista otettiin pitkähkön tauon jälkeen uudet painokset. Katselin, että hyllyssäni olevan Hispanialaisen jakovainaan eka painos on kyllä edelleen kohtalaisen arvossaan, joku antikvariaatti pyysi siitä kolmea kymppiä. Tein myös yhdet hyvät sarjakuvakaupat. Kahdella eurolla lähti neljä 1970-luvun suhteellisen kelvossa kunnossa olevaa sarjisalbumia: Françoisin ja Georgesin 4 Ässää ja pyhä lehmä (1964, suom. 1973), 4 Ässää ja keskiyön kummitus (1965, suom. 1974), Bob de Moorin Barelli ja salaiset agentit (1973, suom. 1978) sekä Jean Gratonin Mic Vaillant: Le Mansin kummitus (1970, suom. 1974). 4 Ässää ja pyhä lehmä oli ensimmäinen kosketukseni em. sarjaan joskus noin 10-vuotiaana. Maalla taitaa vieläkin olla irtolehtipainos-kunnossa oleva alkuperäinen kappaleeni, oli kiva saada nyt ehjä luettavaksi. Muutkin osat sarjasta muistan lukeneeni lapsena ja minulla on ainakin joskus ollut kovakantinen versio sarjan ensimmäisestä osasta 4 Ässää ja Robinsonin saari. Lopuksi sitten humööriostokset, joita ei tällä reissulla niin hirveästi ollutkaan. Edellä mainitut kaksi Alivaltiosihteeri-kirjaa olivat ajatelmakokoelma Elämä edessä, niska takana (2004) ja Virallisuus sihisi hississä (2008). Vähän harvinaisempi, mutta sitäkin tarpeellisempi löydös oli kaksi Vaasan Jaakkoo -nimimerkin kirjaa Valiojutut (1938, tämä oli 2.p. 1952) ja eteläpohjan murteella laadittu matkakirja Vaasan Jaakkoo rapakon takana (1949). Tämä on taas niin tätä: edellisen kerran löysin Vaasan Jaakkoon teoksen joskus pari vuotta sitten – ja nyt niitä löytyy kaksi eri myyjiltä samalla kerralla. Jos kosmos haluaa kertoa minulle jotain, olisi kivaa jos se puhuisi selvemmin. Sellaista pari viikkoa sitten. Huomenna täytynee palata kirpputoreille, jos ei muuta niin kyselemään olisiko puutelistojani sittenkin näkynyt jossain. (3 Comments |Comment on this)
Saturday, March 17th, 2012
7:09 pm	Intiaaniseikkailuja, Pop-idoleja ja polkupyöräspefiä Silläkin uhalla että tulisin toistaneeksi itseäni, kerrotakoon että kävin sunnuntaina 4.3. jälleen ruoppaamassa Jäähallin ja Valtterin kirpputorit. Pari viikkoa on vierähtänyt, joten en enää niin kauheasti muista reissun yksityiskohtia, mutta annanpa palaa taas. Lopuksi luettelen jälleen humoristiprojektien löydöt. Tällä reissulla paloi rahaa. Heti ensimmäinen ostokseni olikin mittapuullani kallis, pistin 2 euroa haisemaan Stephen Fryn omaelämäkertaan The Fry Chronicles (2010). Sitten kun vielä olisi aikaa lukeakin tämä. Vanhaan Gummeruksen Poikain jännityskirjastoon kuului Eino Auerin kirja Hopeaperintö (1935). Nuorten romaani kertoo kahden suomalaispojan seikkailuista Kanadassa ja jo kannessa on lupaavasti konnamainen länkkäri retuuttamassa intiaania. Eino Auer (1898–1941) näkyy sekä kirjoittaneen että kääntäneen nuorten kirjoja ynnä olleen myös pakinoitsija. Hän kaatui jatkosodassa. Tältä reissulta ostin myös toisen "suomalainen seikkailee Amerikassa" -romaanin, nimittäin Erkki Rekimiehen Hannu Rautapaidan (1955). Tässä suomalainen Hannu lyöttäytyy mukaan kenraali Cortézin joukkoihin ja puhdistaa Meksikoa azteekeista. Tulevia eroottisen kirjallisuuden hankkeita silmälläpitäen ostin Hanneliina Seretin kolme pienoisromaania sisältävän teoksen Suhteellisia iloja (1993). Seret on pseudonyymi, jonka takaa löytyy kirjailija Olli Jalonen (s. 1954). Ihan täysin en pysty enää seuraamaan sitä ajatuksenjuoksua, jonka tuloksena ostin 20 sentillä Carl Rammin Taistelija-sarjassa ilmestyneen pokkarin Koston sokaisema (1984, suom. 1987). Oliko niin, että tässä sarjassa oli ilmestynyt jotain scifin puolelle lipsahtaneita jännäreitä? Saatoin ajatella niin. Huuhaa-hyllyni Maailmanloppu meni jo -osastoon päätyy vanhan kunnon Charles Berlitzin Maailmanloppu 1999 (1981, suom. 1982). "Meillä ei ole aikaa enää edes 20 vuotta", mainostaa takakansikin. Saiskohan rahat vielä takaisin? Ostin Jäähallilta myös hupaisan taskukirjan Rollareista Pressaan – Pop-idolit esittäytyvät (1973, suom. 1974). Alkujaan ruotsalaisperäinen kirjanen on ilmestynyt Otavan minipokkarit -sarjassa. Kirjasta voi olla oikeasti apua – aloin maksaa Spotifysta pari viikkoa sitten, joten tästä kirjasta voisi katsoa, minkä artistin kuuntelu on "in". Jäähallilta löytyi myös läjä vuosien 1971 ja 1972 Aku Ankkoja suhteellisen halpaan hintaan sekä Sarjakirjan 42 (Nakke Nakuttaja), joka maksoi 10 senttiä. Jaa, ostin myös Filatelisti-lehden vuoden 1996 vuosikerran – selailin pinkkaa ja myyjä kysyi, olinko kiinnostunut. Sanoin että olen, jos hinta on hyvin halpa. Sain sitten koko pinkan eurolla. Töissä oli juuri edellisellä viikolla ollut puhe pikkusotilaista, siis niistä yleensä toisen maailmansodan aiheisista sentin korkuisista muovisoltuista, joilla tuli leikittyä 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Usein leikkiin liittyi papatteja tai muita pienräjähteitä. Muistan, että minulta ei oikein pikkusolttujen hankinta onnistunut, sillä ensimmäinen pakkaukseni sisälsi ensimmäisen maailmansodan saksalaisia, siis sellaisia jolla oli se piikki päässä. Noloa. Nyt jatkoin vähän samalla linjalla, sillä ostin parilla eurolla avaamattoman rasian pikkuintiaaneja. Punanahkojen copyright on vuodelta 1990 joten mistään hirveän vanhasta keräilyasiasta ei ole kyse. Mutta pakko oli saada. Eniten rahaa reissulla meni kuitenkin postimerkkeihin. Yhteensä 20 euroa maksoivat yksi puuttuva suomalainen 1930-luvun punaisen ristin merkki, pieni kotelollinen amerikkalaisia sekä vuodelta 1883 peräisin oleva isokokoinen 2/6 shillingin brittiläinen merkki, jota olin ihastellut samalla myyjällä varmaan jo 5 vuotta sitten. Ja viimeksi edellisellä kirpparireissulla. Nyt pitäisi vielä löytää aikaa merkkeillä nämä paikalleen kokoelmaani. Seuraavaksi siirryin Valtterille. Ensimmäisiä ostoksiani oli Anna-Karin Elden piirroskokoelma Rikas, terve & onnellinen (2002, suom. 2003). Minulla taitaa olla jokin Elden kokoelma entuudestaan, muistaakseni nämä ovat ihan hupaisia. Ostamani kappale on ollut jonkun naishenkilön 30-vuotislahja – kolmikymppiset naiset taitavat itse asiassa olla näiden kirjojen kohdeyleisöä, en minä. Nyyh. Epämääräisenä kimppaostoksena hankin kolme nuortenkirjantapaista neljällä eurolla. Norjalaisen Elmer Hornin Pako Intiaanisaareen (suom. 1963) kuuluu käsittääkseni samaan sarjaan kuin kirjailijan Intiaansaari (1959, suom. 1963). Kirjailijasta en löytänyt netistä mitään kovin käyttökelpoista tietoa – en edes tämän nyt ostamani kirjan ilmestymisvuotta, sillä jostain syystä tämä on suomennettu tanskasta enkä pääse hakemaan alkuteoksella – paitsi että "Elmer Horn" on ilmeisesti pseudonyymi. Samaan kasaan kuului myös toinen intiaanikirja, ruotsalaisen Gustaf Bolinderin Intiaanirosvojen kynsissä (1937, suom. 1940). Kesti tovi varmistaa että kyse on samasta Gustaf Bolinderista (1888–1957), joka oli tunnettu etnologi ja tutkimusmatkailija. No, olisi se ollut melko iso sattuma, että olisi ollut kaksi samannimistä Etelä-Amerikan intiaaneista kirjoittavaa kirjailijaa, toinen etnologi ja toinen nuortenkirjailija. Hämäsi kun ruotsinkielisen wikin Bolinder-artikkeli ei maininnut lainkaan tätä nuortenkirjapuolta, ja Bolinder näyttää olleen varsin tuottoisa tällä saralla. Nuortenkirjasuomennoksiakin on kolme. Pinkan paras löytö oli suomalaisen sarjakuva-albumin isänäkin tunnetun Ilmari Vainion (1892–1955) satunäytelmä Sydämen avain (1938). Kirja on vieläpä kohtalaisen hyvässä kunnossa, joten kelvot kaupan tein. Valtterin viimeinen kirjaostos oli Bernard Fischmanin Tarina miehestä joka ajoi kymmenvaihteisella polkupyörällä kuuhun (1979, suom. 1979). Taitaa olla pisimmästä päästä suomenkielisiä romaaninnimiä, jos alaotsikoita ei lasketa. Jostain syystä tästäkään kirjailijasta ei löytynyt minkäänlaista tietoa netistä. Sen verran sain selville, että kirjailija on yhdysvaltalainen. Librarything väittää, että hän olisi kuollut 2007 ja jostain netin uumenista kaivoin tiedon että Bernard S. Fischman niminen – mikä siis on kirjailijan koko nimi, Bernard Fischmaneja on useita – 2007 kuollut henkilö olisi syntynyt 1922. Tässä taas näkee, kuinka netistä on aika vähän apua, kun selvittelee esimerkiksi 1970- tai 1980-lukujen kirjoja ja kirjailijoita. Tuntuu että jopa vähän vanhemmista tapauksista on helpompi googlata tietoa, ehkä vanhempaa kirjallisuutta kerätään tai harrastetaan enemmän. Joka tapauksessa Fischmanin kirja on pyöräilyaiheista spefiä, ajalta jolloin vaihdepyörät olivat kova juttu. Vähän samantapainen tapaus on joku vuosi takaperin kirpparilta ostamani Mike Sirotan romaani Bicycling through Space and Time (1991), jossa kaveri löytää 21-vaihteisestaan 22. vaihteen, jolla pääseekin sitten pitkälle. Polkupyöräaiheisesta spefistä pitäisi jonkun toki kirjoittaa vähintään gradu. Valtterilta löysin vielä kaksi ratsastavaa kindermunaukkelia, ilman heppojaan kuten aina. Taisin saada ne eurolla. Irikselle ostin lisäksi jotain randomii mangaa pienen pinon, kun sai suht halvalla. Ja sitten ne humoristit ja pakinoitsijat, sekä Jäähallilta että Valtterilta: Veikko Huovinen: Kukuskat (1993) ja Kootut teokset 4 (1985; Talvituristi (1965, 6.p) ja Lemmikkieläin (1966, 3.p); Seppo Hyrkäs: Tosimies ei torttuun tukehdu (1991, 4.p. 1991); Pirkko Kolbe: Piin parhaat 1975–1985 (2005); Vexi Salmi: Siniset mokkakengät (1993, 2.p. 1993); Jari Tervo: Pohjan hovi (1992, 6.p. 1999); Juha Vuorinen: Raskausarpia (2004) ja Pilven reunalla (2010). Huh, oli näissä kotiin kantamista! Ehkä ensi viikolla seuraavan kerran reissuun (Comment on this)
Saturday, February 18th, 2012
9:15 am	Sosialistisrealistista paleofiktiota Kierrätyskeskukselta Kuten edellisen postauksen lopussa tuli uhottua, piipahdin viime viikon tiistaina 7.2 katsomassa, olisivatko Matinkylän kierrätyskeskuksen valikoimat uudistuneet sitten viime käyntini loppusyksystä. Löytyihän sieltä kaikenlaista, varsinkin kun päätin että minulla on varaa ostaa kahden euronkin kirjoja. Etupäässä löytöni liittyvät humoristit-projekteihin, mutta pari muutakin kiinnostavaa asiaa lähti mukaani. Kierrätyskeskuksen ilmaispuolelta nappasin Neil Hardwickin Neilin tähteet eli Hardwick's Sauce -kokoelman (1988, 5.p. 1989). Luulen kyllä, että tämä kokoelma löytyy meiltä jostain, mökiltä tai maalta, mutta kun se ei mitään maksanut, otin mukaani. Olen tainnut sen joskus tuoreeltaan lukeakin. Eric Linklaterin romaania Kuussa tuulee (1944, suom. 1947) katselin useasti lapsena kirjastossa puntaroiden kehittymättömässä mielessäni, voisiko tämä olla scifiä. Sain kuitenkin kuvan että ei, joten lukematta jäi. Eric Linklater (1899–1974) saattaisi olla materiaalia tulevaan Salaiseen kirjaprojektiin nro 19, eli Ulkomaisiin humoristeihin. Tosin kirjailijan humoristisuuden aste on jäänyt vähän arvoitukseksi. Olen saattanut joskus teininä lukea hänen teoksensa Juan Amerikassa (1931, suom. 1943), tai sitten se jäi kesken. Suomenkielisen Wikipedian Linklater-artikkeli väittää, että kirjailijalta olisi suomennettu vain tuo löytämäni Kuussa tuulee – Fennican mukaan suomennoksia on viisi muutakin, tosin kaikki 1940- ja 50-luvuilta. Kuussa tuuleesta on painos vielä vuodelta 1980, se on varmaan se, jota lapsena ihmettelin. Hauska löytö oli Leena Lehtolaisen 11-vuotiaana kirjoittama esikoisteos Ja äkkiä onkin toukokuu (1976). Tämäkin ilmaishyllystä. Hassua, luulisi että tästä olisi edes euro pyydetty – mutta ilmeisesti hinnoittelija ei ollut osannut yhdistää 1970-luvun Tam Tam -pokkaria tunnettuun dekkaristiin. Ja vielä hilpeämpi ilmaiskirja oli Boris Oreshkinin Sankarin miekka (1978, suom. 1982). Nuorten kirja on nimittäin sosialistisrealistista paleofiktiota! Takakansiteksti todistaa väkevästi: Kiehtova, jännittävä seikkailuromaani ihmiskunnan historian alkuajoilta, jolloin alkukantaisen yhteisöjärjestelmän tilalle alkoi muodostua orjanomistusjärjestelmä – järjestelmä, joka ei enää perustunutkaan suvun kaikkien jäsenten tasa-arvoon... Kuvittelisin että kirja sopii kaikille dialektisesta materialismista kiinnostuneille 11–15-vuotiaille pojille ja tytöille. En löytänyt Oreshkinista enempää tietoa, vaikka maailmalla on useampia tuonnimisiä henkilöitä, mm. Luoteis-Venäjän Säteilyturvakeskuksen varajohtaja. Maksulliselta puolelta ostin kelpo pinkan humoristi-opuksia. Reppuuni päätyivät Simo Frangénin ja Pasi Heikuran Aito idiotia (2002), Veikko Huovisen Ympäristöministeri (1982), Jussi Kylätaskun Revari (1975), Arto Salmisen Lahti (2004) ja Jari Tervon Länä (2008), joka sisältää pienoisromaanin "Miljoona etunojapunnerrusta" Taksirengin rakkaus -kokoelmasta (1992) sekä romaanin Rautapää (1993). Hintahaitari oli euron ja 2,5 euron välillä, tuo Tervo oli kallein, ne aina ovat. Ulkomaisia humoristeja ajatellen ostin Giovanni Guareschin Aviomiehen totutusajon (1944, suom. 1967). Taisin lapsena Isä Camillo -kirjojen imussa lukea yhden tai kaksi näitä Guareschin muita humöörikirjoja. Hävisivät kyllä Camilloille. Loput ostokseni olivatkin sitten muita kuin romaaneja. Jotenkin sympaattinen pieni lastenkirjanen, Ralph Kellyn kirjoittama ja Walter Klettin kuvittama Satumaan Sirkusjuna (1955, suom. 1969) oli pakko ostaa, se maksoikin vain 20 senttiä. Mukava löytö oli Alison Bechdelin sarjisalbumi Lepakkoelämää (1992/1993, suom. 2000). Luin tämän muutama vuosi sitten uudestaan, kun arvostelin sarjan seuraavan osan. Olikin pakko lukea, sillä kakkososan tarina jatkuu jotensakin suoraan ykkösestä. Jos oikein havainnoin, sarjasta taisi tulla kolmonenkin ulos hiljan. Lopuksi valikoin isohkosta Portti-lehtien pinosta kolme 1990-luvun numeroa, jotka arvelin että puuttuvat meiltä. Puutelistani on valitettavasti puutteellinen Porttien osalta, täytyy tehdä asialle jotain. Ai niin, ostin reissulta myös pienehkön avaamattoman legorasian, joka sisältää tavallisia peruspalikoita. 1980-luvulta peräisin oleva rasia menee avaamattomat legorasiat -kokoelmaani. Avaamattomat legorasiat -kokoelmani on kokoelmistani se, joka ehkä eniten aiheuttaa epätoivoisia voihkaisuja lähipiirissäni. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä viettää onnellista lapsuutta. (Comment on this)
Sunday, February 5th, 2012
4:21 pm	Spiritualismia, Breznev, itiökasveja sekä salaperäinen Pikku Teppo Ensimmäisenä vaalisunnuntaina tein taas tukevan Jäähalli + Valtteri -kierroksen, jolta palasin mukanani repullinen painotuotteita. Jälleen ostoksista läjä oli huumorikirjaprojekteja varten. Ne lopuksi. Ensimmäinen hankinta oli Mikko Ketolan ja Anssi Rauhalan sarjakuva-albumi Marian koodi (2006). En ehtinyt hypätä tämän Professori Anni Isotalon tutkimuksia -sarjan kelkkaan kun se alkoi, mutta voinen korjata vahingon joskus lähitulevaisuudessa. Kunhan saan käsiini loputkin osat. Tämä ensimmäinen osa maksoi vaivaisen euron neuvottelujen jälkeen. Olin reissussa jotenkin rahaini tunnossa, sillä lompakossani oli älytön määrä käteistä. Sitä oli kertynyt edellisenä torstaina kun myin On Suurten Muinaisten aika -kirjan kappaleita mafiassa. Siksipä vitonen tuntui pieneltä rahalta kahdesta vanhasta kirjasesta. Toinen niistä oli Mikko Vilkastuksen eli Karisto-kustantamon Väinö Hämeen-Anttilan toimittama Piloja ja pilakuvia 2, joka lienee vuodelta 1921. Pahaksi onneksi kappaleestani puuttuu alusta toistakymmentä sivua, minkä huomasin vasta muutama päivä sitten. Olisin minä tuon silti ostanut, mutta en ihan 2,5 eurolla kuitenkaan. Kirjanen on siis aikansa huumori- ja kuvasarjajulkaisu, joka ilmestyi kerran kuussa. Toinen kirjanen oli jos mahdollista, kovempaa kamaa, nimittäin Kansainvälisen Raamatuntutkijain seuran julkaisema Spiritualismia Raamatun valossa (1912, tämä oli 6.p. 1920). Alaotsikot puhuttavat: (Todistuksia siitä, että se on demonismia, pahojen henkiolentojen oppia) ja Mitä ovat "Henget vankeudessa" ja miksi ne ovat siellä. Törmäsin Jäähallissa myös uuteen ja täysin toimimattomaan kirpparimyynti-innovaatioon. Eräällä pöydällä oli lappu, jonka mukaan maksamalla 10 euroa sai valita vapaasti 10 esinettä pöydältä. Myyjät koettivat kovasti saada minuakin noudattamaan järjestelmäänsä, mutta ongelmana oli tietenkin se, että a) en missään nimessä halua ostaa sattumanvaraista ryönää b) juuri mikään pöydällä oleva ei ollut sellaista, että siitä olisi maksanut edes sitä euroa esineeltä. Lopulta ärtynyt setä suostui myymään minulle 50 sentillä ainoan minua pöydällä kiinnostaneen asian, Johanna Venhon nuorten fantasiaromaanin Okulus ja Omenamökin salaisuus (2006). Olen tämän lukenutkin, kun aikanaan kirjoitin Kotimaisia lasten ja nuorten kirjailijoita 5 -teosta (2008). Sama setä oli ilmeisesti ryytynyt huonoon myyntiin ja lämäsi minulle kaupanpäällisiksi vielä Kari Honkasen kirjan Suvun musta lammas (1987). Kirja vaikuttaa olevan elämäntarina genressä, jossa rikkinäinen nuori vetää viinaa, tekee rikoksia, joutuu vankilaan ja tulee uskoon. Kustantamona on vapaakirkollinen Päivä. Merkittäväksi kirjan tekee se, että alkusivuilla mainitaan että se on "ladottu magneettisesta tekstistä", mitä se sitten ikinä onkaan tarkoittanut. Mutta ärgh, nyt minulla on tällainen kirja ja siitä pitäisi päästä kunniallisesti eroon. Vaalipäivän kunniaksi ostin myös politiikan alan teoksen. L. I. Breznevin Poliittisia puheita (1975) kelvannee johdatukseksi syvempään politikointiin. Eikä maksanut kuin 20 senttiä. Viimeinen ostos Jäähallilta oli Christiansenin ym teos Itiökasvit värikuvina (1976, suom. 1982). Ostin sen tässä välissä jo käytännössä peruuntunutta Salaista Kirjaprojektia nro 20 ajatellen, mutta on se muutenkin kiva omata. Jäähallilla pysähdyin pitkäksi aikaa selaamaan postimerkkejä myyvän miehen kansioita. Ostinkin puolisen tusinaa suomalaista merkkiä 1930- ja 1940-luvuilta. Heh, satsissa olivat viimeiset puuttuneet 1940-luvun suomipostimerkit. Muistan kuinka 10–13-vuotiaana minulla oli tapana tilata kokoelmastani puuttuvia vanhoja suomalaisia postimerkkejä postiennakolla Tampereen Postimerkkipalvelu-liikkeestä. Tarkistin vanhasta postimerkkeilypäiväkirjastani, että vuoden 1982 jouluna olin vihdoin saanut hankittua kaikki 1950-luvun merkit. Seuraavaksi minun piti alkaa tilata 40-luvun postareita, olin tehnyt niistä listauksenkin merkkeilyvihkooni. Taisin muutaman merkin ostaakin – ainakin vuoden 1948 postimerkkinäyttelymerkin – mutta sitten keräilykiinnostukseni suuntautui englanninkielisen maailman merkkeihin. No, ei mennyt 30 vuottakaan niin sain kokoelman tältä osin täydennettyä! Jäähallilta jatkoin Valtterille. Ehkä itseäni ropauksen nuorempi sälli myi Tenavat-alppareita. Olisin saanut kokonaisen pienen laatikon niitä 2–3 eurolla, mutta tyydyin poimimaan joukosta ne kolme, jotka puuttuivat (Tenavat nro 10, 34 ja 40), plus alpparin Ressu ja hänen kaksitasonsa (1969, suom. 1971), joka minulla muistaakseni on, mutta huonompikuntoisena. Ei tämäkään kyllä priima ole. Olisihan koko laatikonkin voinut ottaa ja hankkiutua lopuista myymällä eroon, mutta oikeasti alpparit eivät olleet niin hyväkuntoisia, että olisi kannattanut. Näistä neljästä annoin euron. Nuorten toivekirjaston kirja halvalla -periaatteen vuoksi ostin Jarkko Juntin romaanin Ajomiina (1969). Kirja vaikuttaisi olevan merihenkinen nuorten jännäri, kuvittelisin että hiukan Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu -kirjojen tapaan. Miljöökin on sama, Kotkan seudun merialueet. Pertsa ja Kilu -kirjoja tuli kyllä aikanaan luettua ahkerasti. Jarkko Juntti näyttäisi olevan eversti evp. Heikki Tiilikaisen käyttämä salanimi, tosin tällä nimellä ei ole ilmestynyt muuta. Tiilikainen on suomentanut, toimittanut ja kirjoittanut koko joukon sota-aiheisia tietokirjoja viime vuosikymmeninä. Kiva löytö oli Paletin peukaloiset -sarjaan kuulunut pienikokoinen kirja, Pekka Alasen Pikku Tepon seikkailu (1948). Tai näin lukee kirjan kannessa. Nimiösivulla kirjasen nimi on Pikku Teppo ja hämähäkki sekä muita satuja. Kannet on varmaankin tuotettu eri puljussa kuin sisus, mikä selittänee virhettä. Vähän nuhjuinen kirja irtosi 20 sentillä. Kannessa mahdollisesti pikku Teppo ja jokin toinen lapsi lentävät antiikinaikaisen sotilaan kanssa valtavan kotkan selässä, taustallaan vuoria. Aika fantsun näköistä! Pekka Alasesta ei selvinnyt netin avulla mitään, täyskaimoja on ainakin 2–3 kpl. Fennicassa Pekka Alaselle on merkitty myös kaksi kaavoitusalan teosta vuosilta 1973 ja 1989. Voi olla että kyse on samasta henkilöstä tai sitten ei. Toinen löytämäni pikkukirja oli Seepra-sarjan opas Pyöräilemään (1976), alaotsikkonaan Retki-, kunto- ja kilpapyöräily. Heh, kansikuvassa pyöräilee sälli asusteissa, jotka eivät kyllä sovi mihinkään mainituista pyöräilyn lajeista: Jäpikällä on yllään levelälahkeinen harmaa miesten puku ja poolopaita. Ja tietenkin mahtavat pulsarit! Nyt jäin oikein miettimään, onko olemassa pyöräilylajia, jossa tuo asu olisi oiva. Ehkä kansallisissa Z-salamapartio-ajoissa? Löysin pari genrekirjaakin. Michael Gerberin Barry Trotter ja häpeämätön parodia (2001, suom. 2005) ja Barry Trotter ja tarpeeton jatko-osa (2003, suom. 2006) lähtivät mukaani euron yhteishintaan. Luulin itse asiassa omistavani näistä jo ensimmäisen ja ostavani sen siten scifikirjakirppisartikkeliksi, mutta ei. Itse asiassa luulin jopa lukeneeni ensimmäisen osan, mutta luultavasti ei sitäkään. Sekoitin kirjan saman kirjailijan Blarniaan (2005, suom. 2006). Viimeinen ei-humoristiostos oli Lasten ajatuksia joulusta (1979, suom. 1981). Kääntelin kirjaa pitkään kirppispöydän ääressä, se oli monella tapaa häiritsevä. Lopulta päätin ostaa sen – tingin hinnan 10 senttiin – Salaista kirjaprojektia nro 21 ajatellen. Jotenkin kahjo kirjaidea. Lasten ajatuksia joulusta? Mahtaisivatko lapset ajatella joulusta esim. että se on tosi mahtava juttu? Lopuksi vielä listaus humoristiostoksista. Neljä kirjaa ostin Valtterin antikvariaatista, jossa edelleenkin oli se mahtava "kaikki kirjat 1–2 euroa" -ale. Vitosen yhteishintaan lähtivät Staffan Bruunin Tuntematon tekijä (1993, suom. 1993), Hj. Nortamon Umme ja pimjä (1930), Jorma Ojaharju Maa kallis isien (1982) ja Sinikka Nopolan Topatut alamaiset (1991). Jäähallin ja Valtterin pöydiltä löytyivät vielä Ylkkärin ja City-lehden pakinoitsija Liisaleenan kokoelma Poikki ja pinoon (2003), Jorma Ojaharjun Merenkurkun merihirviö (1999), Mikko Rimmisen Nenäpäivä (2010, 3.p. 2010) ja Heikki Turusen Punahongan hehku (1982, kirjakerhop. 1983). Hmm. Kohta minulla on melkein kaikki Turusen romaanit, mutta samalla olemme alkaneet miettiä, onko hän kuitenkaan tarpeeksi humoristinen kirjailija Kotimaisiin humoristeihin. No, täytyy puntaroida sitä vielä. Symmetrian vuoksi suunnittelin uutta reissua tänäiselle toiselle vaalipäivälle, mutta päätin lykätä sitä viikolla. Voisi tosin piipahtaa tässä välissä kierrätyskeskuksella. (Comment on this)
Sunday, January 15th, 2012
5:54 pm	Jakke, Mirjami ja homeinen Humusavotta Vuoden ensimmäinen kirppariretki viime sunnuntaina suuntautui Jäähallille ja Valtterille – miellyttävä combo, etenkin jos on varustautunut retkeen suurella tukevalla repulla. Tuli meinaan sellainen täyteen tältäkin kierrokselta. Suurin osa ostoksista oli jälleen humoristi-kirjahankkeiden tarvemateriaalia – listaan ne taas lopussa. Mutta muutakin kannoin kotiin. Jäähallilta löytyi etupäässä noita tarvekirjoja. Ihan ensimmäisiä ostoksiani oli kuitenkin Kolmio-kirjan julkaiseman Palmu-sarjan vihkonen 16/1970. Ostin tämän puhtaasti kansikuvan vuoksi: Kannessa pari bikinipimua lojuu jahdin kannella välimerellisen hehkuvan auringon alla. Miksikö ostin? No siksi, että osan nimi on Vampyyrien sukua. Harvoin näkee Yön Lapsia yhdistettävän noinkin aurinkoiseen lomanäkymään! Teksti tuskin kuitenkaan on spefiä, kunhan vampyyreja on käytetty kielikuvan. Kansi voisi kuitenkin hengeltään sopia suunnittelun asteella olevaan Salaiseen kirjaprojekti 21:een. Kiva löytö oli hyväkuntoinen L. Valakiven (1892–1956) historiallinen nuorten romaani Jakke (1951), joka kertoo suomalaispojan seikkailuista löytöretkien aikaan. Valakivihän tunnetaan "suomalaisen Tarzanin" eli karhupoika Tarsan isänä. Muuten Valakivi kirjoitti lähinnä näytelmiä ja yhden scifiromaanin, Nuortuva maailma (1931). Huomasin tätä tutkiskellessani Fennicasta virheen: Nuortuva maailma puuttuu Valakiven kohdalta tietokannasta. Sen sijaan sen tekijäksi on merkitty Lahja J. Aalto, mikä olikin kirjailijan alkuperäinen nimi. Nuortuva maailma ilmestyi kuitenkin jo Valakiven nimellä. Jäähallilta nappasin mukaan, halvalla kun sain, Onerva Vartiaisen nuorten romaanin Tule mukaan, Mirjami (1968), lähinnä koska teos oli Nuorten toivekirjaston kirjoja, joita tapaan ostella milloin hinta on alle euron. Tämä maksoi 20 senttiä. Romaani kertoo köyhästä Mirjamista, joka lähtee uuteen oppikouluun. Vartiainen (s. 1933) näkyy olleen vihreiden ehdokkaana viime kuntavaaleissa Lahden suunnalla. Kiersin Jäähallin reilussa tunnissa ja siirryin sitten Valtterille. Tarvehankintojen lisäksi tein sieltä pari muuta löytöä. Colin Thompsonin nuorten scifiromaani Uusi Eeden (1999, suom. 2002) on mennyt ilmestymisaikoihinsa minulta ohi. Aloin juuri noihin aikoihin kirjoitella nuorten sf/f-kirjoista arvosteluja, mutta tätä ei tarjottu minulle arvosteltavaksi. Kiva spefilöydös oli myös skottilaisen George MacDonaldin (1824–1905) Phantastes (1858, tämä oli pokkaripainos 1981). MacDonald oli eräs modernin fantasiakirjallisuuden isistä, Tolkieniin ja Lewisiin voimakkaasti vaikuttanut kirjailija. MacDonaldin fantasiaa ei ole suomennettu, mutta kolme hänen historiallista romaaniansa kyllä. Viimeisiä löydöksiä oli Timo Raution Rokatessa roiskuu, osa II (2003). Rock-elämäanekdootit ovat keskimäärin mainiota luettavaa – muistan kirjoittaneeni arvostelun ensimmäisestä anekdoottikokoelmasta, mutta taisin lahjoittaa kirjan eteenpäin. Hassua kyllä, juuri viikko pari sitten tuli puhetta näistä anekdoottikokoelmista ja heti löytyi kirpparilta. Sitten ne humoristikirjat. Veikko Huovisen Koottujen teosten osa V (1985) oli hyvä löytö. Se sisältää teokset Kuikka (1963), Lyhyet erikoiset (1967) ja Mikäpä tässä (1969). Kuikka minulla taitaa olla entuudestaan, mutta kaksi muuta puuttuu. Kirja maksoi 50 senttiä. Tiedostin jokin aika sitten, että minun pitäisi kirjoittaa Jorma Ojaharjustakin pieni artikkeli humoristeihin. Saattaa olla että joku hänen kirjansa on mennyt ohi silmieni, kun en muistanut tätä. Nyt löytyi kirja Paremmassa maailmassa (1978, tämä oli 2.p. 1979). Maksoin kappaleestani 50 senttiä – hitto, nyt huomasin että kirjassa on tekijän omistus Sinikka Sokalle! Luulin jo, että Arto Paasilinnaa ei enää löytyisi, mutta löytyipä Kultainen nousukas (1982, tämä oli 6.p. 1982). Jari Tervolta taas vastaan tuli Koljatti (2009, tämä oli pokkaripainos 2010) ja Heikki Turuselta Turusen pyssystä (1988). Juha Vuorinen on ollut hankala tapaus hankkia kirppareilta. Kirjoja kyllä näkyy kaupan, mutta kirjailija on niin suosittu, että niistä pyydetään usein kohtuuttomia. Tosin minun kohtuuton on noin 2 euroa, pitäisi ehkä vähän rauhoittua. Nyt tuli kuitenkin vastaan kaksi Vuorista halvalla, Viimeinen suuri seikkailu (2003, 7.p. 2007) ja Vuorinen Unblogged (2009, 2.p. 2009). Ostin tällä reissulla myös Veikko Huovisen kirjan Humusavotta (1976), mutta jouduin valitettavasti heittämään sen menemään. Kirjassa tuntui niin paha homeen haju, että sain siitä oireita. Luultavasti home oli sukua kasvustolle, jota pesi talomme pohjassa olevassa sulkumontussa. Ainakin sain samanlaisia oireita. Täytyy vastedes nuuhkia kirpparikirjoja paremmin, tosin tämä kyllä haisi niin että huomasin hajun heti kun myyjä ojensi opuksen minulle. En enää vain viitsinyt perua kauppoja. Tällä reissulla löytyi sarjiksiakin. Korkeajännitys 10/1980 ja 19/80 irtosivat yhteensä eurolla. Saman verran kipale maksoin Masi-minialpparista nro 33 ja Sarjakirja nro 14:sta (Sarjakuvalehti). Muita, ei-painotuotteellisia löydöksiä olivat muun muassa kaksi Britains-ritariukkelia ja isohko muovigorilla kädelliskokoelmaani. Pitkästä aikaa löysin täydennystä myös pullonavaajakokoelmaani. Hartwall on ilmeisesti teettänyt joskus 1980-luvulla koko Vichy-tuoteperheestään pullonavaajat, sillä ostin jo kolmannen avaajan joka esittää vissypullonkorkkia, tällä kertaa Victor-merkkistä vettä. Ja jälleen luulin omistavani tämän jo, mutta kotona huomasin että aiemmin ostamassani pullonavaajassa Victor-korkin tausta on valkoinen, kun tässä se on turkoosihtava! Koetin perustella hinnanalennusta sillä, että olen Suomen ainoa pullonavaajakeräilijä, joten jos ostan tuplakappaleen, en voi käyttää sitä edes vaihtarina. Ei mennyt läpi. Toinen ostamani pullonavaaja mainosti Karjala-olutta ja näytti vanhemmalta. Puhtaasti nimen vuoksi ostin c-kasetin nimeltä Kokkeli Vekkulit. Kysehän on 1990-luvulla muistaakseni Pikku Kakkosessa esitetystä lasten kokkausohjelmasta. Mutta osuva nimi kuitenkin. Harmi, ettei sarjasta ole kirjaa, ainakaan en Fennicasta löytänyt. Sopisi tämäkin edellä mainittuu Salaiseen kirjaprojekti 21:een. Seuraavan kerran kirppareille ehkä vaalisunnuntaina, jos ehtii. (4 Comments |Comment on this)
12:55 pm	Kahtiajakautunut vuosi Vuosiraportti elämästäni, reilusti tammikuun puolella, kuten viime vuonnakin. Vuosi 2011 oli sanoisinko haasteellinen. Vuosi jakautui omituisesti tasan kahtia. Alkupuolen, kesäkuun loppuun asti, asuimme Saarniraiviossa home-evakossa. Nyt tuntuu kummalliselta että tuollainenkin vaihe oli – mutta muutamien kuukausien se rivarikolmio oli kotimme. Juuri kun kämppään alkoi asettua ja välitön pikamuuton aiheuttama kriisitunnelma alkoi hellittää, piti alkaa suunnitella muuttoa takaisin tänne Sunaan. Koko vuosi on mennyt jos jonkinlaisessa säädössä. Mutta ei tämä huonoa elämää ole ollut. Käynpä taas läpi erilaiset osa-alueet. Perhe-elämä. Kuten edellisinäkin vuosina, lapsista on ollut huolta. Veeran hoidot ja kuntoutukset ovat vieneet paljon aikaa ja energiaa, mutta toisaalta tyttö on myös päivättäinen ilonaihe. Teinien kanssa oli onneksi tasaisempaa, he kun alkavat olla jo aikuisia. Mukavaa oli, että Lauri asui täällä Sunassa syksyn. Työelämä. Kirjaprojektien määrä räjähti tänä vuonna. Viime vuoden lopussa olin Salaisessa kirjaprojekti 14:ssa [Suomalaisen scifin historia], nyt luettelossani on projekteja jo 21:een asti. Vuoden aikana valmistui projekti 15 eli Aivopeili, jota toimitin keväästä alkusyksyyn. Kesällä aloin kirjoittaa nuorten fantasiaromaania työnimellä Magian mestari, joka sai Salainen kirjaprojekti -numerokseen 16. Työ hieman pätki ja takkuili syksyn aikana, mutta käsikirjoituksen ensimmäinen kokonainen versio oli lähes valmis vuoden lopussa. Loppuvuodesta otin rinnalle projektit 17 ja 18 eli Kotimaisia humoristeja ja Kotimaisia pakinoitsijoita -teokset. Yllättäen kirjoitin vuonna 2011 myös kaksi antologioihin päätynyttä novellia, tosin melko keveällä otteella. Sain vuoden aikana myös liudan hylsyjä Salaisesta kirjaprojekti nro 7:stä, vuonna 2007 kirjoittamastani aikuisten scifiromaanista. Hylsyt ja muutamat muutkin palautteet olivat yllättävän samansuuntaisia: kirja toimisi paremmin nuorten romaanina. No hitto, taidan tehdä siitä sellaisen. Siis heti kun on aikaa. Muuten työelämä on mennyt pääosin kuten edellisinä vuosina. Osa-aikatyö Vihreässä Langassa jatkui. Sinänsä viime aikojen uutiset työpaikastani eivät ole mitenkään erityisen iloisia. Entiseen tapaan kirjoittelin myös kritiikkiä Hesariin, mutta en juuri muualle. Työantajien määrä on pudonnut, mutta se lienee johtunut siitä, että elätän itseäni entistä enemmän kirjojen kirjoittamisella. Harrastukset. Scifitouhut jatkuvat! Edelleenkin parasta stressinnollausta minulle on kaljailta scifiharrastajien seurassa, tai vielä parempaa, useampi kaljailta peräkkäin, mitä myös scificoniksi kutsutaan. No, on niissä coneissa myös muuta mukavaa. Välillä fandomissa tulee myös touhuttua hauskoja, kuten Neuvosto-Marvinia, joka oli alkukesän iso toimitusprojekti. Tänä vuonna kävin kahdessa conissa, Tukholman Euroconissa ja Turun Finnconissa. Molemmat lukeutuivat viime kesän huippuviikonloppuihin. Sekalaisia keräilyharrastuksiani olen jatkanut innolla. Postimerkkeihin tosin olen ehtinyt perehtyä vain pari kertaa koko vuoden aikana. Luin tänä vuonna noin 65 kirjaa, mikä peittosi hienosti kahden edellisen vuoden lukemat. Määrää toki nosti loppuvuodesta aloittamani hakuteosten kirjoittaminen. Omaksi huvikseni luin kokonaan vain yhden tai kaksi kirjaa – kaikkia muita lukemisiani motivoi jokin työrelaatioinen tavoite. No, minulla on vielä kesken 2–3 omaksi huvikseni aloittamaani kirjaa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana ei ole ollut mitenkään epätavallista, että minulta kestää puolesta vuodesta vuoteen lukea omaksi ilokseni aloittamani kirja, kun työlukemiset ajavat koko ajan ohi. Kirjalliset ambiitsiot. Olen menneenä vuonna harkinnut vakavasti vapaaksi kirjailijaksi heittäytymistä, jo ihan käytännön syistä. Kirjaprojekteja on niin paljon, ettei muuhun työhön tahdo riittää aikaa. Ongelma on tietenkin tuttuputtu toimeentulo. Kirjasta saa noin yhden kuukauden palkan, mutta sen kirjoittaminen vie nettotyöaikaa ainakin 3-6 kuukautta, bruttotyöaikaa helposti tuplasti. Apurahat pitäisi saada pyörimään kunnolla, että yhtälö olisi mahdollinen. Mutta katsotaan nyt. Fiktion kirjoittaminen on kyllä liki hauskinta mitä tiedän. Olen nauttinut Magian mestarin kirjoittamisesta, vaikka työ onkin takkuillut. Suunnitelmissa on myös pari kolme uutta fiktioprojektia lähivuosille. Yleinen onnellisuus. Vaikka vuosi oli paikoin raskas, ei yleisessä onnellisuudessani ole ollut erityistä notkahdusta. Olen sillä tavalla onnellinen ihminen. (Comment on this)
Friday, December 16th, 2011
9:56 am	Kekkosianaa ja pöhnäpääosastoa Valtterilla Itsenäisyyspäivän ajanvietteeksi piipahdin Valtterilla. Ainakin aamupäivällä kirpparilla oli tavallista vähemmän ostajia, joten paikalla vallitsivat lievät ostajan markkinat. Ostinkin kauhean kasan kirjoja: ison repun täyteen ja vielä yhden muovikassinkin. Suurin osa ostoksistani oli huumoristi- ja pakinoitsijakirjoja, itse asiassa muita kirjaostoksia oli vain puolisen tusinaa. Lisäksi ostin kaltevahkon pinon opuksia myytäväksi ensi Finnconin scifikirjakirppiksellä. Kaikki oli taas niin halpaa, etten kehtaa luetella. Ensimmäisiä ostoksiani oli Jaakko Okkerin Urho Kekkonen vai paras kakkonen (1975). En muista lueskelinko tätä aikanaan Operaatio Kekkosta (2000) kirjoittaessamme. Luultavasti en. Jaakko Okker pitää ehkä ottaa mukaan pakinoitsijoita-kirjaan, mutta lopullista päätöstä ei muistaakseni vielä asiasta ollut. Tämä kirja ei varsinaisesti kuulune kirjamme alaan, mutta saatanpa sen lukea vanhana Kekkosianan harrastajana. Ewen Montagun Mies jota ei ollutkaan (1953, suom. 1954) kertoo liittoutuneiden hurjasta huijausoperaatiosta, jolla pyrittiin ujuttamaan saksalaisille vääriä tietoja Italian maihinnoususta vuonna 1943. Ostin kirjan lähinnä koska siinä olivat vielä siistihköt kansipaperit tallella ja lisäksi muistin lukeneeni tästä tapauksesta aikanaan Uskomatonta mutta totta (1978) -opuksesta. Luin tuon Valittujen Palojen ihmeopuksen joskus nuorena pöhnäpäänä kannesta kanteen toiveikkaana josko löytäisin siitä lisääkin kummitusjuttuja. Vähän samaa pöhnäpää-osastoa oli Leo Mellerin Huomispäivän maailma ilmestyskirjan valossa (1971, 2.p. 1971). Eihän tuollaisella nimellä varustettua kirjaa voinut jättää lojumaan. Päätyy huuhaa-hyllyyni. Älyttömän halvalla irtosivat Karin ja Karin sekä Jaakko Okkerin kokoelmat Ei voi olla totta! (1979) ja Muisto Urholle (1974). Jälkimmäinen pitänee lukea mahdollista Okker-artikkelia varten. Ja löysinpä vielä yhden Seepra-kirjankin, nimittäin Marjaleena Nordlundin Mausteoppaan (1970). Sitten listaus kaikista humoristeista ja pakinoitsijoista. Yhdeltäkin myyjältä ostin nipussa kuusi Paasilinnaa ja yhden Turusen – kohta alkaa keskeisimmät Paasilinnat olla kasassa, lähinnä puuttuu joitakin varhaisimpia ja aivan tuoreimpia kirjoja. Valtterin antikvariaattipuolella oli ale entisestäänkin hurjistunut, nyt alennukset olivat 50–90%, kaikki kirjat 1–2 euroa. Osa kirjoista onkin sieltä. Mutta tässä siis lista: Alivaltiosihteeri: Viralliset palat (2001), Arijoutsi: Kärsiskös puhutella (1955, 3.p. 1955) ja Terve menoa (1959), Seppo Hyrkäs ja Tommy Tabermann: Bryssä tulee! (1994), Simo Hämäläinen: Hirmuinen lumihenkilö (1994), Jussi Kylätasku: Mona-Liisa, rakkaudella (1978), Arto Paasilinna: Hirtettyjen kettujen metsä (1983, 8.p. 1984), Koikkalainen kaukaa (1987, 2.p. 1987), Volomari Volotisen ensimmäinen vaimo (1994), Kymmenen riivinrautaa (2001), Tohelo suojelusenkeli (2004, 2.p. 2004), Suomalainen kärsäkirja (2005) sekä Heikki Turusen Kaikkitietävän tasavalta (2000). Ostokelpoisia sarjakuvia ei jostain syystä tullut nyt yhtään vastaan. Sen sijaan ostin pienen hyllykön kindermunaperäisille tinaukkeleilleni ja kaksi Matchbox-lentokenttäbussia. Minulla on entuudestaan jo kaksi tällaista, mutta niissä on eri lentoyhtiöiden tarrat kyljessä. Vuonna 1977 suunnittelemani bussiyhtiön kalusto alkaa hiljalleen olla kasassa. On tärkeää, että elämässä on myös pitkän tähtäimen suunnitelmia. Mietinpä ehtisinkö vielä ennen joulua kolata jonkin kirppiksen – voi kyllä olla että en. Mutta tammikuussa sitten! (Comment on this)
Sunday, December 4th, 2011
7:56 pm	Avaruuslääkäri, outo Tarzan ja Taikaviitta Pari viikkoa sitten kiersin Jäähallin ja Valtterin kirpputorit. Löytyi taas erinäisiä kirjaprojektiopuksia, mutta myös muuta mukavaa. Mikään ei muistaakseni maksanut 50 senttiä tai euroa enempää. Aloitin kierroksen Jäähallin kirppikseltä. Ensimmäinen ostos oli Tyttöjen oma kirja 1957, jonka ostin uteliaisuuttani. Lapsena selasin maalla isäni vanhaa Poikien omaa kirjaa, muistaakseni vuodelta 1955. Nyt kiinnosti tietää millainen tämä sisarjulkaisu on ollut. Tässä näkyy olevan muun muassa venäläinen satu nimeltä "Baba Jagan voittaja". Ja kappas, tässä on toinenkin etninen satu, egyptiläinen "Viisauden Jumala Thoth'in kirja". Olisikohan niin, että fantastista tai satumateriaalia oli enemmän tässä tyttöjulkaisussa? En muista että Poikien omassa kirjassa olisi ollut tällaista kamaa. Toisaalta muistikuvani siitä ovat hatarat. Kiva löytö oli Tomi Kontion Maan veli (2005), minulla oli entuudestaan trilogian kaksi aiempaa osaa. Harry Harrisonin Avaruuslääkärin (1970, Suom. 1988) taas olin ostamassa mielestäni täysin ensi kesän scifikirjakirppistä varten. Kotona sitten ällistyksekseni huomasin, ettei minulla olekaan tätä hyllyssäni. Jos Avaruuslääkäri olisi suomennettu 5–10 vuotta aiemmin, olisin varmaan lukenutkin sen. Vuonna 1988 olin mielestäni aivan liian vanha koskemaan mihinkään nuorten-alkuiseen kirjallisuuden saralla. Aivan sokkona, mutta halvalla (20 senttiä) ostin Kalman Mikszathin kirjan Taikaviitta (1889, suom. 1917). No, vaikutti kirjan nimikin ostopäätökseen. Teos ei liene genreä, vaan pikemminkin historiallinen romaani. Kalman Mikszath (1847–1910) oli aikanaan varsin tunnettu unkarilaiskirjailija, jolta on suomennettu seitsemän muutakin teosta, tosin viimeisin 1935. Jäähallilta löysin myös kaksi Paasilinnaa Humoristit-kirjaa varten: Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija (1995, tämä oli kirjakerhop. 1996) ja Maailman paras kylä (1995, 10.p. 2000). Valtterin ostokset jäivät hiukan niukemmiksi. Vanhan kirjallisuuden hintaopas IV (2000) oli näppärä löytö, jolle on käyttöä muun muassa tulevassa Salaisessa Kirjaprojektissa numero 20. Lisäksi löysin yhden tai oikeastaan kaksi Veikko Huovista Humoristeja varten: Koirankynnen leikkaaja (1980) ja Siintävät vuoret (1959), jotka realisoituivat kätevässä kirjakerhoyhteislaitoksessa (1981). Ostin myös Valtterin antikvariaatista eurolla Arto Paasilinnan Aatamin ja Eevan (1993, kirjakerhop. 1994). Vielä jonain päivänä käyn kirpputorilla, enkä löydä yhtään puuttuvaa Paasilinnaa. Sarjakuvia löytyi molemmilta kirpputoreilta, mutta en enää juuri muista mitä miltäkin. Halpoja olivat joka tapauksessa. Mukaani tulivat muun muassa Sarjakirja 79 (Tom & Jerry), Viidakon korkeajännitys 5/1977, ja Hämähäkkimies 5/1991. Ostin myös oudon Tarzan Keräilykirjan, jossa näkyy olevan vuoden 1980 Tarzan-lehden numerot 2, 5, 8, 9, 10 ja 4. Siis tässä järjestyksessä. Ihan kuin joku olisi lätkinyt kaikki satunnaiset Tarzan-numeronsa tuolta vuodelta yksiin kansiin. Mikähän moisen julkaisun tausta tahi idea on? Kirja näyttää siis hyväkuntoiselta, ei sellaiselta, josta on välistä kiskottu lehtiä irti. Tältä reissulta taisin ostaa huokealla Karin piirroskokoelman Kansa Urhokas (1967), jonka jo pistelin iltalukemisena. Järkyttävä löytö, mutta aivan pakollinen ostos oli Suomen mahdollisesti huonoimman sarjakuvalehden Toni Ponin ensimmäinen numero (1/91) – kaikkiaan lehteä tuli kolme numeroa, tämä ensimmäinen jaettiin ilmaisjakeluna jokaiseen talouteen. Lehdelle on omistettu kokonainen ketju Kvaak.fi:ssä. Suosittelen lukemaan, lehden tarina on, kuinka sen nyt sanoisi, lievää hybristä sisältävä. Painotuotteiden lisäksi ostin pari pikkuautoa, melko varhaisen Matchbox-paloauton ja Tomte Laerdal -lavajeepin, jonka lavalla istuskelevalta tyypiltä puuttuu valitettavasti pää. Muuten hieno. Löysin myös vanhoja Lego-puita, tai oikeastaan yhden puun ja kolme pensasta. Malli on 1970-luvun alusta. Painotuotteisiin taas voisi lukea Pelle-Petteri Avaruusperheet -pelikortit, jotka näkyvät olleen Oululaisen Reilu -tuotemerkin mainostavara. Valitettavasti kortit eivät ole scifiä, mukana on vain yksi astronautin perhe. Huijausta on siis. Hännänhuipuksi ostin vielä kolmella eurolla tusinan postimerkkejä, lähinnä minulta puuttuvia 1930- ja 40-lukujen juhlamerkkejä. Sellaista! Seuraavan kerran reissuun ehkä itsenäisyyspäivänä, ainakin Valtteri on tiemmä auki. (Comment on this)
Sunday, November 27th, 2011
12:45 pm	Kirpputorilla Jennings ja kierrätyskeskuksella Z-salamapartio Isänpäivän (13.11.) kunniaksi lähdin sitten Valtterille. Edellinen Valtteri-kierros oli melko vähäsaaliinen, mutta tällä kertaa löytyi kaikenlaista kivaa, tosin jälleen enimmäkseen humoristi- ja pakinoitsijahankkeiden materiaalia. Mutta kerronpa muut ensin. Kirjat olivat taas halpoja, noin 50 senttiä kappale, usein allekin. Anthony Buckeridgen (1912–2004) Jennings luonnontieteilijänä (1969) oli esimerkiksi mukava löytö. Jennings-kirjat kuuluvat lapsuuteni mukaviin lukumuistoihin (joita on paljon). Kirjat ovat kuin Harry Pottereita ilman magiaa, siis kertomuksia englantilaisesta poikien sisäoppilaitoksesta. Sain Jennings-kokoelmani alun, noin puolisen tusinaa osaa, joskus vuosien 1979 tai 1980 kieppeillä tuliaisina Keravalta. Äitini osti ne minulle paikkakunnan divarista jollain kyläreissulla siskonsa luo, joka tuolloin asui seudulla. Saatoin lainailla muutaman Jenningsin myös kirjastosta. Siitä minulla ei ole varmuutta, olenko lukenut tämän nyt ostamani Jenningsin. Fennican mukaan Jenningsejä ilmestyi suomeksi 11 romaania, lisäksi sarjan ensimmäinen osa ilmestyi englanniksi "tekijän luvalla lyhennettynä" Helppoa ja hauskaa -englanninkieliset koulutekstit - sarjassa. Buckeridge kirjoitti Jenningsejä kaikkiaan 25 kappaletta. Ensimmäistä romaania Jennings koulussa (1950, suom. 1965) edelsi kahta vuotta aiemmin ilmestynyt kuunnelma. Viimeinen sarjan osa ilmestyi 1994. Suomennokset käsittävät nopean tarkistukseni mukaan alkuperäiset 11 ensimmäistä Jenningsiä, mutta järjestys ei ole täsmälleen sama: sarjan viides kirja Jennings' Diary (1953) ilmestyi meillä kahdeksantena (Jenningsin päiväkirja, suom. 1969) mikä sotki järjestystä hieman, viides kirja oli alkuperäissarjan kuudes ja kuudes kahdeksas. Ja tämähän on kiinnostavaa, huom. Jenningseistä vielä sekin, että kuulin juuri radiosta, että Jari Tervon ensi kosketuksia kirjallisuuteen olivat em. sisäoppilaitosromaanit. Muheva löytö oli myös Robin Hobbin Narrin kohtalo (2004, suom. 2006). En koskaan oikein päässyt ensimmäisen osan alkua pidemmälle tässä Lordi Kultainen -trilogiassa, mutta ehkä voin antaa sille joskus uuden mahdollisuuden – kunhan löydän jostain kakkososan hyllyyni. Tämä tukeva kovakantinen jötikkä kirjaksi lähti mukaan puolellatoista eurolla. Muut Valtterin ostoksekseni olivat pikkukirjoja. En voinut jättää ostamatta hyväkuntoista TV-Dekkari -sarjan Columbo-pokkaria Murhan käsikirjoitus, kirjoittajana Lee Hays. Maksoi kokonaiset 20 senttiä. Saatan haalia TV-Dekkarit kasaan, ne voisi kyyttiä mökin pokkarikirjastoon toivottavasti joskus saapuvaa löysäohjelmaista kesää varten. Pitkästä aikaa ostin myös kaksi Seepra-kirjaa, Lee Su Janin Kiinalaisen keittokirjan (1962, suom. 1970) ja Marja-Liisa Alangon Salaattikirjan (1978). Kiinalainen keittokirja näkyy olleen ahkerassa käytössä: Sen välissä on liuta lehdistä leikattuja kiinalaisen ruoan reseptejä, jotka fonteistä päätellen ovat 1980-luvulta. Välistä löytyi myös varmaankin kirjanmerkkinä käytetty kukkalähetyksen onnittelukuori, joka on peräisin liikkeestä nimeltä Nuijan Kukka ja Kemikalio. Hilpeää nimeä selittää se, että liike on sijainnut Lappeenrannan Nuijamiestenkadulla. Löysin myös piskuisen Tenavat-kirjasen Epun sanomat (1971, suom. 1971). Joillakin näistä Tenavat-kuvakirjoilla lie jonkinsortin keräilyarvoa, mutta ei ilmeisesti tällä erityisemmin. Huuto.netissä näkyy maksaneen 2,90 e. Maksoin omastani 30 senttiä, mutta kirja on hiukan haalistunut. Humoristi-kirjoja varten löytyi tältä reissulta seuraavat opukset: Stefan och Staffan: Tänker högt (2004), Risto Karlsson: Hymytön kuolema (1980, 2.p. 1980), Arto Paasilinna: Rietas rukousmylly (2007), Heikki Turunen: Soakkunoita (1979, 2.p. 1979). Lisäksi ostin Valtterin antikvariaatista (edelleen 50 % ale) Aapelin viimeiseksi jääneen romaanin Pekko, runoilijan poika (1965) – jonka ehdin tässä välissä jo lukeakin – ja Pekka Lounelan pakinakokoelman Iloinen nuori mies (1961). Nämä maksoivat sentään euron ja puolitoista. Muutamaa päivää myöhemmin tein pitkään suunnittelemani reissun Matinkylän kierrätyskeskuseen. Vierailin siellä joskus kesällä ja ällistyin kirjojen määrää ja hintaa. Nyt oli tarkoitus hankkia halpoja kirjoja humoristiopuksia varten. Pari muutakin kirjaa lähti mukaan, sille nyt ei voi mitään. Kierrätyskeskuksen melko mittavasta ilmaiskirjahyllystä nappasin kolme kirjaa. En muista olenko koskaan lukenut Mark Twainin Prinssiä ja kerjäläispoikaa (1881, suom. 1908, tämä oli 2. suom. laitos 1951). Luin kyllä lapsena ja teininä paljon Twainia. Jostain syystä kirja ei ole jäänyt mieleeni, vaikka tästä on painoksia 1990-luvulle asti. Samaan nollan euron hintaan irtosi Juhani Peltosen Natalian kanssa (1981). Peltonen ei ole nakkejani humoristit-kirjassa, mutta muuten suosimiani kirjailijoita. Sen sijaan humoristit-nakkejani on Simo Hämäläinen. Löysin ilmaishyllystä hänen esikoisteoksensa Kuuma peruna (1972) ja ehdin jo lukaistakin sen. Mukavalla tavalla napakka dekkari, jossa on paljon ajankuvaa 70-luvun alun Helsingistä, etenkin hippien suosima Perunatori nousee esiin. Kirjassa on tiettyä tragikomiikkaa, vaikkei sitä humoristisena voi pitää. Eniten kävi hymyilyttämään se, että nuoriso tässä kirjassa puhuu jotensakin yksi yhteen kuten Z-salamapartion kohtaamat hipit Studio Julmahuvissa! Kirjassa esiintyy myös opiskelijatyttö nimeltä Tarja Halonen, mutta yhtymäkohdat nykyiseen tasavallan presidenttiin lienevät sattumaa. Kierrätyskeskuksessa erityinen kohteeni oli sen laajat yhden euron kirjojen laarit. Niistä löytyikin enemmän ostettavaa. Bo Carpelanin scifiromaania Myöhäiset äänet (1971, suom. 1974) olen jo pitkään odottanut tulevaksi halvalla vastaan, sillä Carpelanin kirjoja kyllä näkee kirppiksillä. Odottelen innolla tämän lukemista joskus tulevaisuudessa, 1970-luvun scifi on jollain kierolla tavalla aika kiinnostavaa. Jostain syystä euron laareihin oli sijoitettu myös hyväkuntoinen Frederik Pohlin Avaruuden portti (1977, suom. 1981). Kirja oli paremmassa kunnossa kuin viisi vuotta sitten kirjamessuilta ostamani kappale, joka menee sitten ensi kesänä scifikirjakirppikselle. Muut ostokseni olivat sitten humoristeja ja pakinoitsijoita: Aapelin Timonen ja muita tuttavia (1963), jonka jo luinkin, Arijoutsin Hyvästi kuusisemme (1948), Staffan Bruunin Ajatolla Veikko (1995, suom. 1995) Veikko Huovisen Lentsu (1978, tämä oli kirjakerhopainos 1978) ja Ihmisten puheet (1955, 3.p. 1955). Viimeisimmän ostin kierrätyskeskuksen "normaalihintaisten" kirjojen hyllystä, joten se maksoi vähän enemmän, 1,5 euroa. Suosittelen kyllä Matinkylän kierrätyskeskusta kaikille! Myytäviä kirjoja on pienen kirjaston verran eivätkä hinnat huimaa päätä. Esimerkiksi luultavasti lähes kaikki minulta puuttuvat Paasilinnat olisivat olleet tarjolla 2 euroa kappale – mutta en vielä ostanut, koska Paasilinnoja löytää niin helposti kirppareilta vähän halvemmalla. Kierrätyskeskuksessa on myös fantasiahylly, jossa oli runsaasti englanninkielistä pokkaristoa. Joukossa oli suomenkielisiä kirjoja, mutta hinnat olivat antikvariaattitasoa, tosin selkeästi halvasta päästä, monet 5–10 euron haarukassa. Jokunen WSOY:n ja Kirjayhtymän scifisarjojen kirjakin taisi olla tähän hintaan, mikä on jo halpaa. Ehkä olisin voinut ostaa scifikirjakirppikselle jokusen, mutta budjettini oli rajattu. Siinäpä kaksi raporttia yhden hinnalla! Vielä on raportoimatta viime viikon sunnuntain reissu, tulossa lähiaikoina. (Comment on this)
Saturday, November 12th, 2011
12:36 pm	Rekkakuskeja ja tuntematonta spefiä Raportoinpa tässä pois alta liki kuukauden takaisen reissun Jäähallin kirppikselle ja Valtterille. Kyse oli siis sunnuntaista 16.10. Enää en kauheasti reissun yksityiskohtia muista. Ostin kaikkiaan 15 kirjaa, joista 11 humöörikirjaprojekteja varten. Kirjojen hintahaarukka asettui viiden sentin ja euron välille. Jäähallilta mukaani päätyi kolme ei-humoristiprojektien opusta. Isaac Asimovin The Complete Robot (1982, tämä oli pokkaripainos 1984) -kokoelman ostin, koska arvelin että se olisi hyvä olla hyllyssä. Tätä kirjaa ei ole suomeksi, vaikka kokoelman Robotit (1985) esitetään olevan suomennos siitä. Robotit sisältää kuitenkin vain 11 novellia, kun taas alkuteoksessa on peräti 31 kertomusta. Käsittääkseni kaikkia Asimovin robottijuttuja ei ole ylipäätään julkaistu suomeksi, vaikka hänen novellejaan aika paljon onkin antologioissa ja sf-lehdissä. Jyrki Kiiskisen Kaamos (1997) ei ole päässyt Vainikaisen etc spefibiblioon, vaikka takakansiteksti kyllä vähän spefahtaa minun mielestäni: Kaamos on ruumiinavaus eräästä historian jaksosta, jolloin mikään ei tuntunut olevan mahdotonta. Arkeologi joutuu muinaisen käsikirjoituksen lumoihin ja pakenee se mukanaan. Takaa-ajettuna, piilopaikkojaan vaihdellen hän uppoutuu vuosiksi sen selvittämiseen. Vitkaan tuntematon kieli luovuttaa salaisuutensa; esiin kehkeytyy tarina yltäkylläisyyden kulttuurista, kellojen ja vauhdin ajasta. Kun se päättyy arktisen myytin jylhään toteutumiseen, kirjoittajan, tuhatkaksisataa vuotta sitten eläneen antikvariaatinpitäjä Edgarin ja hänen tulkitsijansa kohtalot kietoutuvat toisiinsa. (--) Vähän googlailin ja tulin kyllä siihen tulokseen että scifiä tämä on. Ideana on toki kuvata nykyaikaa, mutta se tehdään tulevaisuudesta käsin. Ehkä romaani pitäisi lisätä Vainikaisen etc biblioon, kirjailijan tätä edeltävä teos Suomies (1994) siellä onkin. Vahvasti vaikuttaa että Anneli Toijalan Silkkikengät ja höyhenviitta (1991) kuuluisi myös spefibiblioon. Kirja näyttäisi olevan sijoitettu fantasiamaailmaan tai kuvitteelliseen menneisyyteen ja lisäksi siinä on "kuusivarpaisiksi" kutsuttuja olentoja. Suomen nuorisokirjailijoiden matrikkelissa kirjailija itse määrittelee teoksen "saturomaaniksi" joka kirjoittamisajankohdan huomioon ottaen käy kyllä synonyymistä fantasiaromaanille. 1980-luvulla esimerkiksi Le Guinin Maameri-tarinoita markkinoitiin saturomaaneina. Ehkä tuo satu-sana on hämännyt biblionpitäjiä, sanoisin että nuorten fantasiaa on tämä. Valtterilta ostelin muutaman kirjan, mutta ainoastaan saksalaisen Fred Fisherin Rekkakuskit-sarjan pokkari Täyttä vauhtia turmioon (1984, suom. 1986) oli muuta kuin humoristiostoksia. Mutta siis luitte oikein: Rekkakuskit-sarja. Kyse on siis pokkarisarjasta, jossa seikkailevat rekkakuskit. Kyse on sarjan seitsemännestä pokkarista, joten ihan pienestä kokeilusta ei ole ollut kyse. No, näyttäisi että näitä on tullut suomeksi kaikkiaan kahdeksan vuosina 1985–86. Maksoi mahtavat viisi senttiä ja päätyy kesämökin pokkarikirjastoon. Jäähallilta ja Valtterilta ostin seuraavat kirjat Kotimaisia humoristeja ja -pakinoitsijoita varten: Alivaltiosihteeri: Se virallinen tarina (1999), Veikko Huovinen: Kylän koirat (1962, 6.p. 1990), Eeva Nikoskelainen Hytösen oireyhtymä (1996, 5.p. 2001) ja Ylilääkäri Männikkö ja hallittu tulosjohtaminen (1999), Arto Paasilinna: Ulvova mylläri (1981, 7.p. 1990), Heikki Turunen: Simpauttaja (1973, kirjakerhop. 1974) ja Kivenpyörittäjän kylä (1976, kirjakerhop. 1977). Valtterin divarissa olivat kaikki kirjat puoleen hintaan, joten sieltä nappasin vielä Arijoutsin kokoelmat Kolmesta poikki (1947), Melkein Afrikassa (1949) ja Älä hikeenny (1957) sekä Tiituksen parhaat (1963, 2.p 1964). Nämä divariostokset maksoivat euron kappale, mitä olen pitänyt viitteellisenä ylärajana näitä kirjaprojektikirjoja hankittaessa. Ostin myös jokusen Masi-alpparin ja Scott Adamsin Dilbert-kokoelman When Body Language Goes Bad (2003). Ja taisin löytää pari manga-pokkaria Irikselle. Lisäksi muistelen että yksi muoviapina päätyi kädelliskokoelmaani ja olikohan se tämä reissu, kun löysin Britains-lännenukkelin. Taisi olla. Huomenna ajattelin tehdä koko lailla saman kierroksen isänpäivän kunniaksi, siksi tuo aloitusvirkkeen "pois alta" -ilmaus. (Comment on this)
Sunday, October 9th, 2011
8:55 pm	Verta ja väristyksiä Myyrmäki-hallista Lähdimmekin sitten viikko sitten sunnuntaina jälleen kolaamaan Myyrmäki-hallin kirpputoria. "Kolata" on mielestäni aika hyvä verbi kuvaamaan kirpputorikäytöstäni: Mukaan tulee tavaraa suunnilleen niin paljon kuin jaksan kantaa. Tälläkin kertaa tosin ostin etupäässä kirjaprojektikirjoja. Kierroksen alkuvaiheessa tein isohkon kimppaostoksen, jonka ainoa projekteihin kuulumaton kirja oli Linda Lay Shulerin Vain aurinko muistaa (1988, suom. 1989). Kirja on jonkinasteinen paleofiktio, sillä se sijoittuu Amerikoihin ajalle ennen Kolumbusta. Vähän tietenkin tulkintakysymys tämä luokittelu. Teos on osa trilogiaa, josta on suomennettu toinenkin osa, kahdeksi niteeksi jaettuna. Kirjailija näkyy kuolleen tänä keväänä sadan vuoden kunnioitettavassa iässä. Samaan vitosen nippuun kuului Arto Paasilinnan Lentävä kirvesmies (1996, 4.p. 1996) sekä pari kirjaa jotka aion myydä ensi kesän scifikirjakirppiksellä. Paraboksaalista kyllä, räknäilin että näiden kahden scifikirppiskirjan vuoksi koko pinkka kannatti ostaa. Paasilinnaa saa kyllä alle eurollakin ja tuo Shuler olisi varmasti löytynyt halvammallakin. Taina Haahdin aikamatkaromaani Ron Tulinen (2005) maksoi ehkä 50 senttiä. Vainikaisen etc bibliossa tämä näkyy luokitellun nuorten fantasiaksi. Aikamatka-tarinat paljastavat scifin ja fantasian rajapinnan havainnollisesti: riippuu melkolailla menneisyyteen/tulevaisuuteen siirtymisen keinoista, onko teos scifiä vai fantasiaa. Tosin jotkut puristit ovat sitä mieltä, että kaikki aikamatka-tarinat ovat fantasiaa, sillä ajassa matkustaminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Nuorten kirjoja löytyi lisääkin. Sean Stewartin ja Jordan Weismanin Cathyn kirja (2006, suom. 2008) on interaktiivinen nuorten romaani, johon on liitetty myös osioita muodikkaassa internetissä. Varsinaisen kirjan lisäksi teoksessa on tasku, jossa on erilaisia johtolankoja – olikohan tässä dekkarijuoni tai vastaava? Muistelisin, että tämä olisi jonkinsortin fantasiaa kuitenkin. Cathyn kirja meni minulta ilmestymisvuotenaan aika lailla ohi, vaikka olin arvioitsenut Stewartin kaksi aiemmin ilmestynyttä aikuisten fantasiaromaania. Ihan pakkohittiostos oli Andrei Nekrasovin Ystäviä – Kuvakertomuksia liittotasavaltojen lapsista (1978). Kustantajana on moskovalainen Kustannusliike Edistys ja teos siis esittelee Suuren Neuvostoisänmaan eri kansallisuuksia. Maksoi 20 senttiä. Loput kirjaostokseni olivatkin sitten projektikamaa. Hinnat olivat 20–75 senttiä senttiä. Ostin myös pari muuta Paasilinnaa: Jäniksen vuosi (1975, tämä oli kirjakerhopainos 1976), Vapahtaja Surunen (1986, 5.p. 1986) ja Ihmiskunnan loppulaukka (2000, kirjakerhopainos 2000) siirtyvät odottelemaan kirjaprojektin käynnistymistä. Staffan Bruunin Pizza al-Qaidan (2004) ostin vahingossa toisella kotimaisella, mutta mikäs siinä. Kirjassa on kirjailijan omistuskirjoitus. Kun huomasin kielimokani – suomennos on samanniminen – harkitsin kaupan perumista, mutta myyjä lupasi lahjoittaa minulle toisen kirjan kaupan päälle. Otin sitten Arno Kotron ja Jaakko Lyytisen Hengaajan käsikirjan (2004). Muistin vihdoin, että minun pitäisi tehdä pieni artikkeli myös Jussi Kylätaskusta, joten ostin hänen näytelmänsä Runar ja Kyllikki (1984), vaikka ei tuolla teoksella ole käsittääkseni mitään tekemistä huumorin kanssa. Humöörimpi kirja sen sijaan on Simo Hämäläisen Kättenpäällepanijat (1982). Ja siinä nuo sitten olivatkin. Jaa, paitsi että muutama muukin scifikirjakirppiskirja tuli ostettua, näette ne sitten ensi kesänä. Reissulla löysin myös kourallisen sarjakuvia. Vitosella sain pinkan johon kuuluivat Pulterin parhaat I (1971), Zagor 4/1976, Masi 2/83 ja 8/85, Star Wars 4/85 ja 5/85 sekä Verta ja väristyksiä 3/88. Vähän vähemmäkin tuosta pinkasta olisi ehkä voinut maksaa, sillä minulla oli jo tuo Pulteri ja lisäksi Zagor sekä Masit ovat aika rähjäisiä. Verta ja väristyksiä -kauhusarjikseen en ennen ole törmännytkään. Käyttämäni Keräilylehtien hintaopas 1995–1996:n mukaan sarjis olisi päättynyt jo numeroon 1/88, mutta opas ei aina ole ihan tarkka. Joskus kyllä lehdissäkin on päiväysvirheitä, mutta tässä on vuosi 1988 myös apinalaatikossa. Tein myös pari ei-painotuoteostosta. Löysin jälleen yhden Majorette-perävaunun (jonkinlainen paloauton vesisäiliö) ja pari vanhaa Matchbox-pikkuautoa. Varsin onnelliseksi tulin kun löysin korkinavaajat-kokoelmaani Asea Skandia -avaajan. Kotona huomasin, että se on pikkuhiukkasen eri mallia (avaajaosa on vähän eri muotoinen) kuin keräämäni, mutta voin antaa kokoelmani laajentua tällekin tuntemattomalle vyöhykkeelle. Ostin myös Tampere – Hervanta -aiheisen avaimenperän, koska ajatus Hervanta-aiheisesta matkamuistosta oli jotenkin hellyyttävä. Vähän vinksahtaneeksi matkamuiston tekee se, että avaimenperän kuva ei suinkaan esitä Hervantaa vaan Näsinneulaa. No, kaikkea eivät voi saada hervantalaisetkaan. Pitkästä aikaa (jaa, ei edellisestä kerrasta taida olla kuukauttakaan) löysin hieman postimerkkejä, tällä kertaa suomalaisia 1940- ja 30-luvun punaisen ristin merkkejä, joita joku myi yksittäin minigrip-pusseissa. Viitisen minulta puuttuvaa merkkiä maksoivat yhteensä 2,5 euroa, mikä oli ehkä vain kuudesosa luettelohinnasta. Nyt sitten voisi yrittää löytää seuraavan puolen vuoden ajalta edes yhden tunnin tai kaksi, jolloin olisin niin mitääntekemättömässä tilassa, että voisin käyttää aikaa tähänkin harrastukseen. Kiva reissu! Vähän hotsitti lähteä liikenteenseen tänäänkin, mutta töitä on ihan liikaa. Ehkä ensi viikonloppuna. (3 Comments |Comment on this)
Saturday, October 1st, 2011
10:16 am	Ilmaisia törkölänkkäreitä ja Martti Miettusen paluu Myyrmäki-hallissa Muutama viikko sitten tuli taas käytyä tyhjentämässä Myyrmäki-hallin kirpputoria. Mainio reissu, jolta löytyi parikin vinoa pinoa kirjoja ynnä muuta kiehtovaa. Toinen pino koostui jälleen lähinnä Salaisten kirjaprojektien nrot 17 ja 18 hauskoista ja "hauskoista" kirjoista. Listaan ne pääosin taas lopuksi. Aivan ensimmäiset hankinnat olivat myös halvimmat. Sain muutaman opuksen ihan ilmaiseksi. Ilmeisesti myyjä ei jostain syystä arvostanut ns. törkölänkkäreitä, sillä Clay Allison 79 : Kultaa ja kuumaa lyijyä ja Lady Blue 1/85 siirtyivät haltuuni. Samassa pinossa oli Tiituksen Herra Kenonen (1980) – kysehän on koululaiskäyttöön tehdystä valikoimasta, jossa on parhaita pakinoita Herra Kenonen – Hänen elämänsä ja mielipiteensä -kokoelmasta (1917). Jostain syystä muuten hyvävaistoinen yläasteen äidinkielenopettajamme luetutti meillä tämän teoksen noin vuoden 1983 kieppeillä ja teetti ryhmätöidentapaisia näiden pakinoiden pohjalta. Muistan, että olivathan nämä ihan ok tekstejä, mutta oikeasti pahkasikasukupolven huumori vaelsi kyllä vähän toisilla planeetoilla. Tiitus kuuluu kirjaprojektin numero 18 pikkuartikkeleiden aiheisiin, joten hyvä löytö. Peräti 20 senttiä taisin maksaa D. B. Drummin kirjailemasta Taistelija 14: Matka kauhuun -pokkarista (1984, suom. 1987). Taistelija-sarjahan on postapokalyptistä toimintatauhkaa, jos olen oikein ymmärtänyt. Sarjan olemassaolo on jäänyt minulta huomaamatta – osasyynä voi olla se, että sitä ei jostain syystä ole listattu Vainikaisen etc. scifibibliossa lukemistolehtien ja -pokkarien joukkoon, vaan tekijän mukaan kirjojen joukkoon. Toinen syy voi olla että olen sekavassa mielessäni sotkenut sen samoilta ajoilta peräisin olevaan Jerry Ahernin Voittaja-sarjaan. Aivan välttämättömyyden pakkohankinta oli Martti Miettusen muistelmateos Näinhän se oli (1983). Toivottavasti Miettunen kertoo tässä kaiken vähemmistöhallituksestaan! Teos on ehdottoman välttämätön, jos joskus toteutamme mielessäni kangastelevan Martti Miettusen vähemmistöhallituksen muistojuhla -Marvinin. Teos maksoi 30 senttiä neuvotteluiden jälkeen ja sen löytyminen todistaa mielestäni lainalaisuuden, että tässä maassa ei voi päätään kääntää törmäämättä Martti Miettusen III vähemmistöhallitukseen (29.9. 1976–15.5. 1977). Hieman vähemmän kuohuttava, mutta mukava löytö oli Edgar Rice Burroughsin Tarzan taistelee jälleen (1929, suom. 1942, tämä oli 4.p. 1945). Ei maksanut kuin 50 senttiä. Sen sijaan puolitoista euroa maksoivat yhteensä kaksi nuorten fantasiateosta, Ritva Toivolan novellikokoelma Vampyyrimuoti (1996) ja Robin Jarvisin Kristallivankila (1989, suom. 2000). Tämä Deptfordin hiirten seikkailuja -sarjan kakkososa minulta puuttuikin, nyt pitäisi olla trilogia täydellisenä. Tosin lontoonkielellä näitä hiirijuttuja näkyy ilmestyneen pari trilogiallista lisää. Alison Princen kummitusjuttukokoelma Ystäväni kummitus (1982/84, suom. 1988). Prince (s. 1931) vaikuttaa olevan varsin tuottelias lastenkirjailija, jolla on myös merkittävä tietokirjailijatausta. Suomeksi häneltä ei ole tullut muita teoksia kuin tämä kahdesta kokoelmasta toimitettu käännösvalikoima. Book Studion Collector Antologia -sarjassa ilmestynyt Mystisiä kissatarinoita (1993, suom. 1995) on mennyt minulta ohi. Kokoelma maksoi kokonaiset 20 senttiä ja hei – siinä on muun muassa H. P. Lovecraftin kertomus "Ultharin kissat" (1920)! Samaan käytännössä ilmaiseen hintaan sain Paul-Jacques Bonzonin kirjan Kuusi kaverusta ja atomiryöstäjät (1963, suom. 1970). Ranskalaisen Bonzonin (1908–1978) Kuusi kaverusta -sarja lienee gallien vastaisku Viisikoille – ja paremmaksi on pitänyt pistää! Suomeksi tätä sarjaa on tullut 9 osaa vuosina 1970–76. Kaikkiaan Bonzonin sarjassa ilmestyi 38 kirjaa hänen elinaikanaan, postuumisti tuli vielä 11 teosta ja kolme sarjakuvaa. Muistan sarjan epämääräisesti lapsuudestani, mutta en usko, että olen koskaan lukenut näitä. Tämän kirjan nappasin mukaan koska nimi oli vähän genrehtävä, mutta ei tämä scifiä ole. Vaikka sinänsä kaikki "atomiaiheiset" kirjat ovat varmasti kiinnostavia, jos haluaa tutkiskella ydinvoimaan liittyviä mielikuvia kaunokirjallisuudessa. Olisipa aikaa tutkia sellaistakin! Nanni Flinkkilän Titterituura (1962) on satukokoelma, jonka julkaisija on Suomen Opettajain Raittiusliitto. Tämän kustantajan lasten- ja nuortenkirjat tulivat tutuiksi jokavuotisten raittiuskilpakirjoitusten palkintoina. Onkohan kukaan koskaan ikinä lukenut näitä kirjoja? Minulla taitaa olla hyllyssäni jokin toinenkin satu- tai fantasia-aiheinen raittiuskilpakirjoituspalkinto. Titterituura on alaotsakkeensa mukaan "Terveys- ja tapakasvatukseen liittyvä lukemisto kansakoulun ala- ja keskiluokkia varten". Esipuhe kertoo että "jokaiseen satuun sisältyy terveys- ja tapakasvatukseen liittyvä ydinajatus, joka runoasuisena tulee sadussa esille". Voi kuvitella kuinka tällaiset johdannot saavat koululaiset ihan ahmimaan teoksen! Sitten ne kirjaprojektilöydöt: Arijoutsin Korkkiskruuvi (1953) ja Tultiin tuttaviksi (1973) olivat melkein hintavia, näyn maksaneeni niistä euron ja 1,5 euroa. Jälkimmäisessä on Karin kuvitus. Sen sijaan Veikko Huovisen Lampaansyöjät (1970, 2.p. 1970) ja Joe-setä/Veitikka -yhteisnidos (1988/1971, 1989) maksoivat 50 senttiä kipaleelta, kuten myös Aapelin pakinakokoelma Sipuleita (1956), joka oli hyväkuntoinen kirjaston poistokappale. Jari Tervon hinta kirpputorilla tuntuu olevan euro: nyt löytyivät Minun sukuni tarina (1999, 8.p. 2000) ja Ohrana (2006, 2.p. 2007). Sarjakuvia löytyi tällä reissulla myös. Hinnat olivat näissäkin muutamia kymmeniä senttejä. Tarzan Kesäalbumi (1987) sisältää päheän Russ Manningin tarinan, jossa oudon näköiset lentävät miehet hätyyttelevät Janea. Olen lukenut tämän tarinan lapsena jostain toisesta Tarzan-julkaisusta, jossa se oli myös parempilaatuisena painojälkenä. Tämä näyttää aika surkealta sutulta, ohuemmat viivat ovat prosessin jossain vaiheessa hävinneet liki tyystin. Sääli. Satu-sarja 75: Jousimies ja joutsenvaimo (1964) oli kiva löydös, en oikeastaan ollut tietoinenkaan tällaisen lastensarjakuvan olemassaolosta. Tai ainakaan en muista, että kirppiksellä olisi tullut näitä aiemmin vastaan. Maksoin tästä ehkä jopa euron, mikä oli mainio kauppa: sarjis on kannen pientä kulmataitosta lukuunottamatta hyvässä kunnossa. Non-Stopit 11, 19 ja 21/1976 saattoivat olla samassa läjässä Teräsmies 8/1986:n kanssa ja maksaa yhdessä ehkä euron. Kun tähän hintaan saa, minulla on paha tapa olla katsomatta puutelistastani onko minulla näitä entuudestaan. Ei kyllä onneksi ollut. Lisäksi ostin Ipelle tuliaisiksi tältä reissulta muutaman Masi-lehden ja alpparin sekä läjän Full Metal Alchemist -mangapokkareita. Mangat maksoivat yhteensä muistaakseni peräti neljä euroa, mutta läjässä taisi olla liki kymmenen pokkaria. Muistan ostaneeni myös muutaman vanhan Matchbox-pikkuauton sekä jonkinlaisen eläinkuljetusvaunun Majorette-perävaunut -kokoelmaani. Hmmm, minun täytyy varmaan jossain vaiheessa julkaista kuva kokoelmastani, se alkaa olla jo merkittävän laajuinen (5 kpl) Majorette-perävaunut kokoelma, ainakin tässä osassa Espoota. Sellaista! Vähän sormet syyhyäisivät lähteä tänäkin viikonloppuna penkomaan, mutta voipi olla että aikaa ja jaksua ei ole tarpeeksi. (Comment on this)
Saturday, September 10th, 2011
9:28 am	Kirpparilla huumoria repimässä Edellisessä postauksessa ennustamani väistämätön kirpparireissu tapahtui sitten sunnuntaina 21.8., mistä raporttia näin reippaasti jälkikäteen. Oli oikein mukavan leppeä loppukesän päivä, joten suuntasimme Hietsun kirppikselle. Tämä olikin ensimmäinen kertani siellä tänä kesänä – ja jäi myös viimeiseksi, koska seuraavilla kerroilla kannattaa varmaan jo mennä katsastelemaan Valtteria tai Myyrmäki-hallia. Reissusta on jo vähän aikaa, joten en erityisesti yritä minkäänlaisen kronologian tai paikallisvärin luomista tähän raporttiin. Suurin osa ostoksistani liittyi tuleviin Salaisiin kirjaprojekteihin nrot 17 ja 18 eli Halmeen Jukan kanssa yhdessä kirjoitettaviin Kotimaisia humoristeja ja Kotimaisia pakinoitisijoita -opuksiin. Listaan nuo löydöt lopuksi. Kaikki kirjaostokseni taisivat tällä kertaa maksaa 50 senttiä tai euron. Ensimmäisten ostosteni joukossa oli Irmelin Sandman Liliuksen Sasassaleen valtias (1964, suom. 1965). Vaikuttaisi olevan lasten fantasiaa tämä. Suomennoksesta ei näyttäisi olevan toista painosta, joten kovin yleisestä kirjasta ei taida olla kyse. Teos on ilmeisesti käännetty englanniksikin. Pidin erityisesti kirjan kannesta – koetin skannatakin sen tähän, mutta skanneri sanoi yhteistyölle kiitos ei. Aiheensa puolesta kiinnostavalta vaikutti amerikkalaisen Charles Fontenayn (1917–2007) The Day the Oceans Overflowed (1964). Katastrofi-scifiksi luokiteltavan kirjan aihe muistuttaa jossain määrin esimerkiksi Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -romaania (2005). Tässä romaanissa raivataan ihmiskunnalle uutta elintilaa sulattamalla napajäätiköitä atomivoimalla. Jokin kuitenkin posahtaa ja valtavat tsunamit pyyhkivät maapallon yli. Seuraa myös maanjäristyksiä ja postapokalyptistä survivalismia. Täytyy ehkä jossain vaiheessa tutustua, jälleen yksi kiinnostava artikkelinaihe olisivat nämä tsunami- ja merenpinnan nousu -scifit. Erotica-kirjan muistoja virkistääkseni ostin Ruotsissa painetun pornopokkarin Flossie – viisitoistavuotias Venus (1897, suom. 1966). Kyse on siis brittiläisestä viktoriaanisen ajan erotiikasta, joka – vaikka toisin luulisi – on likipitäen rasvaisinta ikinä. Kun pornolle ja erotiikalle oli käytännössä täyskieltolaki, kama ilmeisesti koveni. Samoin kuin viinakieltolain aikaan ei kannattanut salakuljettaa olutta vaan pirtua. Flossien kirjoittajasta ei ole varmuutta. Teoksen esipuheessa suomentaja epäilee romaanin tekijäksi Frank Harrisia, Elämäni ja rakkauteni -erotiikkaomaelämäkerran (1922, lyhentäen suom. 1973) kirjoittajaa. Fennicassa kirja on ilmeisesti tältä pohjalta laitettu suoraan Frank Harrisin nimiin, vaikka sille ei liene mitään muita perusteita. Ainakaan nopea googlaus ei tuo yhtään englanninkielisen maailman viitettä, jossa Harris yhdistettäisiin tähän teokseen. Tällä reissulla löysin myös viimeisen puuttuvan osan Cliff McNishin Noidan loitsu -trilogiasta, nimittäin ensimmäisen osan Noidan loitsu (2000, suom. 2002). Minulla on jo pitkään ollut epämääräinen "eroon vaillinaisista trilogioista" -hanke, joka siis tarkoittaa puuttuvien osien hankkimista. On se aina tyydyttävää saada sarja täyteen. Salaisiin kirjaprojekteihin liittyviä ostoksia olivat Aapelin Onnen pipanoita (1947, 2.p. 1962) ja Meidän herramme muurahaisia (1954, 3.p. 1969); Risto Karlssonin Hauska tappaa vanha tuttu (1983, 3.p. 1989); Veikko Huovisen Matikanopettaja (1986) sekä Jari Tervon Poliisin poika (1993, 7.p. 2000) ja Tuulikaappimaa (1997, 5.p. 2001). Tervot maksoivat euron kipale ja olivat siten reissun kalleimpia kirjaostoksia. Humoristeja ja pakinoitsijoita löytyy kyllä kirppareilta todella helposti, nyt kun järjestelmällisesti hakee. Hinnat ovat myös halvat. Hietsusta ostin pari muutakin asiaa, kahdella eurolla pienen kansiollisen lähinnä ranskalaisia postimerkkejä ja mustan korkkaamattoman vieraskirjan Hesan scifimafiaa varten. Yhteensä 50 senttiä maksoin kahdesta Matchbox-pikkuautosta, joista toinen oli katerpillari, jollaisen muistan hämärästi aivan varhaisimmasta lapsuudestani. Huonokuntoisia olivat. Löysin myös Britains-lännenukkelin, jollaisen muistan omistaneeni noin vuoden 1974 tienoilla. Laitetaanpa tähän samantien toinen kirjojenhankintareissu, piipahdimme nimittäin Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen Matinkylän pisteessä seuraavan viikon perjantaina 26.8. Tuota laitosta ei voi kyllä liikaa ylistää! Paikka tuntuu joka kerran olevan isompi ja halvempi. Etenkin kirjojen suhteen paikka on halpa – nyt keskuksessa oli lukuisia kirjahyllyllisiä ilmaiskirjoja. Poimin sieltä edellämainittuihin kirjaprojekteihin seuraavat kirjat: Arijoutsin Sillä siisti (1961), Pirkko Arstilan Terveisin Pirkko (2002), Kalle Isokallion Ura putkeen (1996), Pekka Lounelan Johtaja (1965) sekä Heikki Turusen Hupeli (1978, tämä oli kirjakerhopainos 1979) ja Kolmen hevosen mies (1981, 2.p. 1981). Lisäksi nappasin pari muuta kirjaa: Kerttu Juvan partiolaisnuortenromaani Kurki-vartio kunnostautuu (1955) lähti mukaan lähinnä koska se kuuluu Nuorten toivekirjastoon, jota olen haalinut maalle. Robert Silverbergin To the Land of the Living (1989, pokkaripainos 1990) nappasin mukaan vain koska se oli Silverbergin romaani. Vasta nyt hokasin, että sehän on jatkoa muutama vuosi sitten suomennetulle Kuningas Gilgamesille (1984, suom. 2008). Ja tämä pino tuli siis maksamaan minulle kokonaiset 0 euroa. Täytyy tehdä uusi hankintareissu kierrätyskeskukseen lähitulevaisuudessa, ehkä jopa pienen budjetin kanssa. Humoristeja ja pakinoitsijoita näkyi runsaasti myös yhden euron laareissa, joista päätin nyt olla ostamatta mitään. Jos tähdet ovat oikein etc, huomenna olisi tarkoitus suunnata jälleen kirppareille. (Comment on this)
Tuesday, August 16th, 2011
10:08 am	Päivitys tämänhetkisestä kirjailijaelämästä Pitääpä vähän päivittää kuulumisia tännekin. Kesä on ollut vauhdikas: pääsimme juhannuksen jälkeen muuttamaan takaisin remontoituun – käytännössä melkein uudelleen rakennettuun – homekämppäämme. Toivottavasti siis ex-home. Remontti on vieläkin tosin kesken: katto on, mutta seinät puuttuvat. Eli talosta siis puuttuu ulkoverhoilu – ja lisäksi pihasta salaojitus, joka toivottavasti osaltaan estää homeen uusiutumisen. Muuttotouhu piti kesän kiireisenä. Täksi kesäksi oli kuitenkin myös oma Salainen kirjaprojektinsa, nimittäin nro 16. Kyse on nuorten fantasiaromaanista, jota varten sain mukavankokoisen apurahan keväällä. Romaani kulkee tällä hetkellä työnimellä Magian mestari. Koetan siinä rakennella vähän toisensorttisen kuvan magiasta kuin nuorten fantasiassa yleensä, mutta saas nähdä kuinka onnistuu. Kaikesta kiireestä huolimatta kirjoittaminen on edennyt mukavasti. Tällä hetkellä kasassa on noin 166 000 merkkiä, reilut kaksi kolmasosaa suunnittelemastani pituudesta. Olen menestyksekkäästi noudattanut kirjoittamisessa periaatetta "ensin kirjoitetaan määrää, sitten laatua". Tosin välillä kyllä tuntuu, että sitä laatua täytyy vielä kirjoittaa aika paljon. Olen miettinyt kirjoittamistapojani. Kaksi aiempaa romaanikäsistäni (joista siis jälkimmäinen, Matka Postimerkkien maahan, on julkaistukin) olen kirjoittanut alusta loppuun -järjestyksessä tietämättä aloittaessani, mihin tarina päättyy. Se on tehnyt kirjoittamisesta jännittävän prosessin. On minulla toki aina ollut kiintopisteitä, joita kohti olen vienyt tarinaa: tiettyjä kohtauksia tai käänteitä, jotka olen ajatellut kuuluvaksi tarinaan. Magian mestarin kohdalla olen kuitenkin alkanut miettiä, olisiko minun syytä juonittaa kertomukset huolellisemmin etukäteen. Se säästäisi työtä, kun ei tarvitsisi koko ajan koota listaa asioista, jotka pitää toisella kirjoitusrundilla korjata vastaamaan paremmin myöhempiä tapahtumia. Olen välillä kirjoittanut itseni – tai oikeammin henkilöni – melkoisiin umpikujiin. Toisaalta se juuri tekee kirjoittamisesta hauskan haasteen: No nyt ne henkilöt joutuivat tuollaiseen liemeen! Miten ihmeessä saan heidät pois siitä? Pelkään kuitenkin että tämä metodi saattaa johtaa toisinaan deus ex machina -tyyppisiin ratkaisuihin tai muihin helppoihin tahi tuttuihin käänteisiin. Tai toisaalta niin mutkikkaisiin ja huterasti motivoituihin juonirakennelmiin, että ne sortuvat omaan mahdottomuuteensa. Tai sisältävät kammottavia epäloogisuuspommeja, jotka huomaan liian myöhään. Myös tarinoiden loput saattavat tällä metodilla kaartua aika perinteisellä tavalla. Kai sitä pitäisi etsiä näiden kirjoittamistapojen väliltä itselle sopiva kompromissi. Yhtä kaikki, kirjoittaminen on ollut hauskaa! Erityisen tyytyväinen olin tämän kuun kahteen ensimmäiseen viikkoon. Veera palasi päivähoitoon ja minulla oli mahtavat seitsemisen tuntia päivässä käytettävissä kirjoittamiseen. Tarina eteni muikeaa 10 000 merkin päivävauhtia tavoitteideni mukaisesti. Tämänhetkinen tavoitteeni on kirjoittaa käsiksen raakaversio valmiiksi elokuun loppuun mennessä. Sitten olisi vuorossa tuo "laatukirjoittamisen" vaihe, jonka toivon olevan ohi kuukaudessa. Toinen tämän hetken kirjaprojektini, Aivopeili -antologia ja artikkelikokoelma (Salainen kirjaprojekti nro 15) on osaltani jo lähes valmis: vain kaksi pientä tekstiä on vielä tekemättä. Kun näistä pääsen, ryhdyn työstämään Umpisalaisia kirjaprojekteja numerot 17 ja 18 eli Kotimaisia humoristeja ja Kotimaisia pakinoitsijoita -opuksia. Niiden parissa sitten meneekin koko talvi, uskoisin. Humoristit ja pakinoitsijat -projektit ovat siitä mukavia, että niihin täytyy hakea kirpputoreilta materiaalia. Luulenkin, että seuraava päivitykseni tulee olemaan jälleen perinteinen kirppariraportti. Siihen asti, hyvää loppukesää! (Comment on this)
Saturday, June 4th, 2011
9:39 pm	Aavehevosia, ruutiraketteja, koeputkilapsia ja pseudonyymejä Myyrmäki-hallista Pari viikkoa sitten sunnuntaina kävimme koluamassa Myyrmäki-hallin. Tulipa ostettua kohtalaisen järjetön määrä kirjoja, sarjakuvia ja tilpehööriä. Hintatasoa kuvaa se, että heti alkumetreillä tein kalleimman ostokseni: maksoin yhteensä 2 euroa kahdesta kirjasta. Lipeäkala 1948 (1948) on Aikakauslehdentoimittajain yhdistyksen humöörihenkinen joulujulkaisu, joka ilmestyi fennican mukaan vuosina 1926–37 ja 1945–63. Vuoden -48 kirjassa kannen on tehnyt Kari Suomalainen. Kokoelmanssa on myös ainakin yksi scifitarina, Topi Törmän ”Olen koeputkilapsi”. Hassua, pitkään kuvittelin että koeputkilapsi on 1970-luvun sana, mutta se taitaakin olla 1940-luvun sana. Samoilta ajoilta kun on peräisin Anny Mellerin romaani Koeputkilapsi (suom. 1950). Tuon romaanin tausta pitäisi joskus selvittää, internetskulaisesta ei löydy oikein mitään. Fennican mukaan teoksen alkukielinen nimi on Eine Frau geht ihren Weg, mikä viittaisi saksalaisperäiseen alkuperään. Minulla on tuo kirja ja istun tällä hetkellä samassa huoneessa sen kanssa, mutta en tietenkään löydä sitä kun kirjahyllyt eivät ole aakkosissa. Scifiä kirja ei ilmeisesti ole tai ainakaan se ei ole Vainikaisen etc. spefibibliossa. Topi Törmä sentään on tunnetumpi tapaus, jos ja kun kyse on markkinointialalla ja kirjoittajana toimineesta Topi Törmästä (1916–1996). Toinen satsin kirjoista oli Elsa Heporaudan Poikani palasi Tuonelasta (1945, tämä oli 2.p). Alaotsakkeen mukaan kyse on ”Todellisten sielullisten elämysten pohjalla syntynut romaani”. Kirja ei ole päässyt spefibiblioon – jos teos väittää olevansa tosikertomus, ei sillä tietenkään ole asiaa kaunokirjallisuusbiblioon. Ja voi tietysti olla että romaanin maailmassa tosiaan ei ole yliluonnollisia elementtejä, vaikka otsikko sellaisia lupaileekin. Selviäisi lukemalla, jos olisi aikaa. Ehkä joskus. Kaikki loput ostokseni maksoivat suunnilleen 50 senttiä tai alle, mikä tiedoksi. Tapani Malin Ruutiraketeista avaruuslentoihin (1970) kuuluu sympaattiseen Kontakti-sarjaan. Siinä siis julkaistiin nuorten kirjoittamia teoksia ja sarjassa on debytoinut erinäinen joukko myöhempiä kirjailijoita ja kirjoittajia. Sarjassa ilmestyi myös spekulatiivista fiktiota – 14-vuotiaan Malin teos tosin ei kuulu genreen, sillä se on tietokirja. Fennican mukaan "Tapani Mali" on pseudonyymi, kirjoittaja on nimeltään Ilkka Seppänen. Hmm. Mitähän tässä on takana? Ehtaa scifiä taas edustaa Anders Bodelsenin Jäätymisen aika (1969, suom. 1974). Teos kuuluu scifin alalajiin, jossa päähenkilö jäädytetään ja herätetään henkiin tulevaisuudessa. Idea on vanha – jo 1800-luvulta – mutta jostain syystä näitä kirjoiteltiin paljon myös 1970-luvulla. Kirjailija on tanskalainen, mutta ei ilmeisesti erityisen spefiorientoinut noin muuten. Romaani on suomennettu ruotsinnoksesta – Bodelseniltä on suomennettu näemmä puolisen tusinaa muutakin teosta. Kun nyt on tapana ostella vanhoja satu- ja lastenkirjoja, ostin Martti Koskelan teoksen Kaikkein pienin vilistäjä (1956). Kirja kuuluu WSOY:n Lasten oma kirjasto -sarjaan, joka on ulkoasultaan aika viehättävä, nyt kun ajattelee. Minulla taitaa olla jokunen muukin tämän sarjan kirja, pitääkin alkaa panna niitä merkille. Pari kuukautta sitten sain Jurilta sarjaan kuuluvan Hugh Loftingin Tohtori Tattisen tarinan (1920, suom. 1929, tämä oli 2.p. 1953). Jukka Parkkisen Aavehevoset (1983) piti ostaa, koska kyse on erikoisesta heppakirjasta: sankarit ovat itse hevosia, eli kyse on oikeastaan eläinfantasiasta. Eläinfantasiat on pääosin karsittu Vainikaisen etc spefibibliosta, niin näemmä tämäkin. Toisaalta siellä on Richard Adamsin Ruohometsän kansa (1972, suom. 1975) ja muutama muukin eläinpäähenkilöinen kirja. Ehkä rajaa on koetettu vetää siinä, minkä ikäisille teos on suunnattu. Nostalgialöytö oli W. Ben Huntin Intiaanikirja (1953, suom. 1977, tämä oli 2.p. 1982), resuisena kirjaston poistokappaleena tosin. Tämä opus oli keskeinen syntytekijä joskus noin 10-vuotiaana alkaneelle intiaani-innostukselleni, Eugene Rachlisin teoksen Preerioiden intiaanit (1960, suom. 1972) ohella. Intiaanikirja ei ole ainoastaan tietokirja, vaan siinä myös neuvotaan, miten voi ryhtyä intiaaniksi: löytyy sotamaalausmalleja, mokkasiinien teko-ohjeita ja myös lista saatavilla olevista intiaaniheimoista (jota muistan opetelleeni ulkoa innostukseni huippuaikoina vuosien 1979–80 kieppeillä). Ostin koko läjän kirjoja tulevia kirjaprojekteja varten – siis Salaisia kirjaprojekteja n:rot 17–19 silmällä pitäen. Kyse on siis trilogiasta nimeltä Kotimaisia humoristeja, Kotimaisia pakinoitsijoita ja Ulkomaisia humoristeja, joita on tarkoitus alkaa viimeistään syksyllä kirjoittaa Halmeen Jukan kanssa. Kirjakolmikosta on jo hyvä yhteisymmärrys kustantajan kanssa. Tällä ostosperusteella hyllyyni päätyivät seuraavat romaanit: Arto Paasilinnan Auta armias (1989) – se on päässyt fantasiaromaanina spefibiblioonkin, Eeva Nikoskelaisen Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo (2001) sekä kaksi James Herriotin teosta. Rakkaimmat ystäväni (1992, suom. 1992, tämä oli 2.p 1993) on kirjailijan myöhäisempää tuotantoa, en edes tiennyt sen olemassaoloa vaikka 1980-luvulla teininä luin kirjailijaa aika innokkaasti. Toinen Herriotin kirja oli koiratarinoiden kokoelma Karvaturreista parhaimmat (1995, suom. 1996). Kirjailija oli muuten oikealta nimeltään James Alfred Wight (1916–1995), enpä tuotakaan ole tiennyt. Sarjakuvatkaan eivät olleet Myyrmäki-hallissa kalliita, 50 senttiä tai alle taisi olla hinta kaikissa. Seuraavat siirtyivät haltuuni: Diabolik 7/76, Lännen korkeajännitys 12/81, Lännentie 2/85, Hämähäkkimies 10/81 ja 1999 1/80. Pinkassa oli vielä yksi Zagor, jota en nyt onnistu paikantamaan. Diabolik ja Hämis olivat kyllä aika lailla tiensä päässä, mutta eipä hintakaan ollut juuri minkäänmoinen. Erityisen kiva löytö oli tuo 1999, se oli viimeinen puuttuva numero. Jostain syystä ostin myös kaksi Marc Brody -lehteä: nro 4/64 Serenadi Mauserille (1956, suom. 1964) ja nro 6/65 Myrkkyorkidea (1958, suom. 1965). Kirjailija näissä on australialainen W. H. Williams. Päätynevät mökin kioskikirjallisuushyllyyn nämä. Löytyi kierroksella myös pari muoviapinaa, Majorette-perävaunu (samanlainen kuin viime kerralla, mutta eri värityksellä!) sekä hieno Tomte Laerdal -muoviauto, vihreä kuplavolkkari. Minulla oli lapsena samanlainen, mutta keltainen. Näitä muoviautoja ei oikein tullut muksuna arvostaneeksi – minulla oli niitä varmaan 2-3 kpl, vaan eipä ole enää – mutta nyt olen huomannut, että nehän ovat aika päheitä. Niitä myös keräillään ja näemmä maksamani 20 senttiä teki tästä aika hyvän kaupan. Eipä näitä juuri kirpparilla näe, tämä taisi olla ensimmäinen löytö sen jälkeen kun ehkä 1-2 vuotta sitten tiedostin, että tällaiset kannattaisi ehkä ostaa pois kuleksimasta. Ja huomenna sitten taas liikenteeseen! (1 Comment |Comment on this)
Saturday, May 21st, 2011
11:33 am	Paljon ruotsalaisia ja farkkujen magiaa Valtterilla Edellisestä kirpparireissusta ehti vierähtää jo jokunen tovi. Viime sunnuntaina asia piti korjata lähes-koko-perheen reissulla Myyrmäki-hallin kirppikselle, mutta Veera saikin flunssan. Päätin sitten livahtaa yksinäni pienelle Helsingin kirpparikierrokselle. Olin vaihtoehtona miettinyt Herttoniemen pihakirppiskomboundia, mutta sää ei Espoossa näyttänyt kovin hyvältä. Niinpä suuntasin Valtterille. Valinta oli hyvä. Enpä muista nähneeni kirppistä noin täytenä vähään aikaan. Ulko-osakin oli myyty kuulemma täyteen. Ensimmäisiä ostoksia oli kolme englanninkielistä scifi-pokkaria eurolla. Yksi pokkareista jatkaa Finnconin kirppikselle, mutta kaksi muuta olivat Joe Haldemanin Visionary-sarjan osat 1 ja 2: Worlds (1981, tämä oli vuodelta 1984) ja Worlds Apart (1983, myös 1984). Yleensä olen pitänyt tapana ostaa pois kuleksimasta Finnconin vanhojen kunniavieraiden teokset. Osana sarjisdiiliä sain kaupan päälle Jules Vernen Robur Valloittajan (1886, suom. 1922, tämä oli 2. laitos 1975). Kirja on siis WSOY:n scifi-sarjan Vernejä, mutta opuksen olematonta hintaa selitti se, että se on jotensakin räjähtänyt kirjaston poistokappale. Kaikki sivut ovat kuitenkin tallella, mikä on pääasia. Ostin tällä reissulla jälleen pari kirjaa pitäen silmällä joskus syksyllä starttaavaa Salaista kirjaprojektia numero 17 eli Kotimaisia humoristeja -teosta varten. Juha Vuorisen Nokimusta seikkailu (2006, tämä oli 8. painos 2009) ja Alivaltiosihteerinn Virallisuus on ilomme (2001) taisivat molemmat maksaa 50 senttiä. Kohta täytyy laatia jonkinlaiset puutelistat ainakin Alivaltiosihteereistä ja Paasilinnan tuotannosta. Pitkästä aikaa löysin Cocktail-sarjan eroottisen pokkarin: Gerald Kramerin Tyttö seikkailee (1967, suom. 1973) maksoi peräti 10 senttiä. Hupaisaa, että nämä Cocktail-pokkarit ovat samanaikaisesti suhteellisen harvinaisia että älyttömän halpoja. Ne kolmisen, jotka olen aiemmin ostanut ovat muistaakseni kaikki irronneet alle 50 sentillä. Aika muikea löytö oli Arvo Aallaksen nuorten romaani Hovikalleudet harhateillä (1956). Romaani on nimittäin postimerkkiaiheinen nuorten romaani kuten oma esikoisromaaninikin. Aallaksen teoksen juoni on postimerkkifiktiolle tyypillinen: keskiössä on arvokas postimerkki, jota nuoren päähenkilön pitää vartioida konnien käpäliltä. Aallas (1930–1976) oli pitkäaikainen Yleisradion toimittaja, joka kirjoitti 1950–70-luvuilla puolisen tusinaa nuorten romaania, joukon näytelmiä ja kuunnelmia sekä pari tietokirjaa. Hän oli myös Jaana-lehden päätoimittaja 1960-luvulla. Aallaksen kirjan kanssa samaan euron kauppaan sain Tove Janssonin teoksen Reilua peliä (1989, suom. 1990), ei Janssonin genre-tuotantoa, mutta ihan kiva löytö sekin. Ruotsalaisen Eva Hjelmin Pertti, Jyrki ja kartanon arvoitus -romaanin (1953, suom. 1956) ostin lähinnä vanha nuortenkirja halvalla -periaatteeni vuoksi. Tämä nimittäin maksoi 50 senttiä. Usein kun nuorten romaanin nimessä on ”kartano”, luvassa on jonkinlaista kummittelua, mutta tässä ilmeisesti ei. Luulen että olen aiemminkin ostanut jonkin näistä Hjelmin Pertti ja Jyrki -kirjoista (alkukielellä Per och Jörgen) – niitä näkyy suomennetun 3 kpl. Jep, luulen että minulla myös kirjailijan teos Keskiviikon arvoitus (1953, suom. 1954). Mukaan tarttui tällä reissulla toinenkin ruotsalainen nuorisokirja, Hans Petersonin Hetaliisa ja Kerahvi (1962, suom. 1963). Tässä lasten fantasiaromaanissa näkyy seikkailevan Kerahvi, joka lienee jonkinlainen lentävä kirahvi tai vastaava. Peterson (s. 1922) on erittäin tuottelias ruotsalaiskirjailija, esikoisteos ilmestyi 1945 ja sen jälkeen hän julkaisi monesti useamman kirjan vuositahtia vuoteen 2005 asti. Hänen teoksiaan on suomennettukin 31 kappaletta, tosin viimeisin vuonna 1989. Ja Ruotsista on peräisin myös Kim M. Kimeseliuksen Aikamatkaajat-sarjan ensimmäinen osa Paluu Pompeijiin (1997, suom. 2006). Sarjassa 15-vuotias Ramona-tyttö nukahtaa luokkaretkellä Pompeijissa ja herää menneisyydessä. Hän pelastaa Theo-nimisen pojan tulivuorenpurkaukselta. Tämä parivaljakko seikkaileekin sitten eri historian aikakausilla muissa osissa, joita riittää: Tuorein ilmestyy tänä vuonna. Suomeksi on toistaiseksi kuitenkin saatu tämän lisäksi vain Faaraon kirous (2002, suom. 2006). Vaikka aiheena on aikamatkailu, Ramonan ja Theon liikkuminen ajassa taitaa olla pikemminkin maaginen kuin ”tieteellinen” ilmiö, jolloin näitä voisi pitää fantasiakirjallisuutena. Hmm. Sarjaan näkyy kuuluvan myös osa nimeltä Det glömda kriget 1808–1809 (2008), joka siis sijoittuu Suomen sotaan. Olisi itse asiassa varmaan kiintoisaa katsastaa se – ja voisi luulla suomalaisen kustantajankin kiinnostuneen, mutta eipä näemmä ole. Oli likipitäen pakko ostaa yhdysvaltalaisen Ann Brasharesin Neljä tyttöä ja maagiset farkut (2001, suom. 2002). Tämäkin romaani aloittaa kokonaisen sarjan, joka lienee suunnattu myöhäisteineille tai nuorille aikuisille, kuten tavataan sanoa. Sarjan ideana ovat siis neljän tytön yhteiset, kirpparilta ostetut farkut, jotka muuttavat nelikon elämän. En tiedä, kuinka paljon kirja (tai sarja) liukuu fantasian puolelle, mutta ostin tämän tulevaa käänteentekevää artikkeliani ”Farkut fantasiakirjallisuudessa” varten. Minulla on nimittäin entuudestaan – jälleen ruotsalaisen – Max Lundgrenin Kultafarkut (1967, suom. 1974), jossa maagisten farkkujen taskusta löytyy aina 10 kruunun seteli. Ja eikös Steph Swainstonillakin ollut farkkuihin pukeutuneita haltioita? Kirjailija Brasharesillakin (s.1967) on muuten Suomi-kytkentö: Wikipedian mukaan hän on kirjoittanut teoksen Linus Torvalds, Software Rebel (2001). Sarjakuvia ja muita asioita tarttui mukaan myös jokunen. Ostin esimerkiksi Kevyttä hyvää/Tulista hyvää –keittokirjan (1998, suom. 1998, tämä oli kokoelma 1999), jonka reseptejä olen katsellut kesämökimme keittokirjastossa. Maksoi 50 senttiä – kivan oloisia reseptejä, tosin melko ysäriä kaikkine pestoineen ja aurinkokuivattuine tomaatteineen. Sarjispuolelta 50 sentillä kipale irtosivat Dilbert-kokoelma Shave the Whales (1992), Hulk 11/82 ja 10/85 sekä Portti-lehdet 2/86 ja 4/87. Merten korkeajännitys 10/81 taas maksoi vaivaiset 10 senttiä. Ja löytyipä yksi pieni muovigorilla ja vanha Majorette-perävaunu Majorette-perävaunut -kokoelmaani. Jätin tässä listauksessa mainitsematta pinkan kirjoja, jotka näette sitten Finnconin scifikirjakirppiksellä. Sellaista – huomenna ehkä sitten sinne Myyrmäki-halliin! (Comment on this)
Sunday, April 3rd, 2011
11:28 am	Baolia, pilajuttuja ja Puhto-saippuaa Kevät on ollut kiireinen. Olen käynnistellyt kolmea kirjaprojektia, tehnyt töitä Langassa ja kirjoitellut kritiikkejä kirja per viikko -tahtia. Veera aloitti päiväkodin tammikuussa ja siitä on seurannut kaikenlaista säätöä – muun muassa melkein kuukauden kestänyt vatsatauti-flunssa-vatsatauti-kierre, joka ajoittain osui myös muuhun perheeseen. Tämä siis perusteluina harvaan päivitystahtiini. Aloitin kyllä reilu kuukausi sitten kirjoittamaan blogimerkintää helmikuisen Tampereen reissun kirpparisaaliista – mutta sitten iMacini pamahti lopullisesti ja nielaisi puolivalmiin tekeleeni. Olen nyt Sarkun läppärin varassa vielä muutaman viikon, kunnes toivottavasti saan oman uuden koneen. Samaiset kiireet ovat myös pitäneet minut pois kirpputoreilta. Viime sunnuntaina kuitenkin repäisimme: lähdin Iriksen kanssa reissulle, joka kattoi sekä Jäähallin että Valtterin. Olipa nautinnollista kiertelyä pitkästä aikaa! Jäähallilla oli normaalin vilkasta. Ensimmäisiä ostoksiani oli Stefano Bennin Baol (1990, suom. 1999). Muistan lukeneeni tämän joskus muinaisaikana, kun vielä luin kirjoja ihan omasta mielihalustani ja valinnastani – ja tykänneeni. Baol maksoi 1,5 euroa yhdessä satunnaisen Vernen kanssa, jonka ajattelin pistää eteenpäin kesän Finnconin scifikirjakirppiksellä. Luulin jo omistavanikin tämän opuksen, mutta haku librarythingistä ja vanhasta kortistostani paljasti, että näin ei ole laita. Kirjahyllymme katselu ei auta, sillä 2000 kirjaamme ovat muuton jäljiltä epäjärjestyksessä. Tämä epäjärjestys on osoittautunut kiusallisen paljon elämää haittaavaksi asiaksi. Olisi ehkä pitänyt heti muuton jälkeen aakkostaa kirjat, sillä kohta olen viettänyt kirjoja etsimällä yhtä kauan aikaa kuin aakkostus olisi vienyt. Tuntuu kuitenkin että nyt sitä ei kannata enää tehdä, sillä evakkotaipaleemme loppu on alkanut häämöttää. Ehkä jo parin kuukauden päästä olemme takaisin Sunassa! Mutta palataanpa kirpparikierrokselle. Ostin toisenkin 1,5 euron paketin, jossa oli Veli Giovannin Pilajuttuja ja piirroksia 65 (1924) sekä Pierre Louÿsin Nainen ja nukke (1898, suom. 1919). Pierre Louÿsista (1870–1925) oli pieni artikkeli Erotica-kirjassammekin. Nainen ja nukke lienee ensimmäisten Suomessa julkaistujen eroottisten kirjojen joukossa, aika rohkeaa tavaraa ajankohtaan nähden. Kovin hyväkuntoisia kumpikaan näistä julkaisuista ei ole. Tapasin Sarkun opiskelijakaverin miehineen kirpparipöydän takaa ja sain heiltä Joseph Hellerin romaanin Closing Time (1994). Kiitos! Romaani on jatkoa Catch-22:lle ja tarpeen ensi joskus ensi vuonna starttaavaan Ulkomaisia humoristeja -projektiin, jota teen Halmeen Jukan kanssa. Opus tosin näkyy suomennetunkin vuonna 1995 – mennyt vaan minulta ohi. Jäähallilta löytyi koko joukko sarjakuviakin. Batman: Kuolema kulkee suvussa 3 (1989), Non Stop 8/1977 ja John Carter 3/1978 maksoivat yhteensä euron. Kaksi viimeksi mainittua eivät olleet erityisen hyvässä kunnossa, mutta kyllä ne minulle kelpasivat, ainakin tuohon hintaan. Ostin myös yksittäisen Hopeanuolen 8/76 hintaan 30 senttiä. Jäähallilta tein myös nostalgisen ostoksen: 20 sentillä lähti Matchbox-trukki. Olen melko varma, että minulla itselläni on ollut tällainen joskus 70-luvun lopulla, tai sitten jollain kaverillani on ollut ja olen ihaillut sitä kovasti. Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus! Kappaleeni on muuten hyvässä kunnossa, mutta trukin haarukat ovat katkenneet. Koska aikaa oli vielä, päätimme kiertää myös Valtterin. Sieltä löytyikin koko liuta lisää kirjoja. Ensimmäisenä mukaani päätyi Ruth Chewn Keskiviikkonoita (1969, suom. 1990), joka vaikuttaa olevan nuorten tai jopa lasten fantasiaa. Wikipedia tiesi kertoa että Ruth Chew (1920–2010) oli erikoistunut nimenomaan tällaisiin juuri lukemaan oppineille suunnattuihin kirjoihin. Keskiviikkonoita näyttäisi olevan hänen esikoisteoksensa – kirjailija näkyy aloittaneen uransa varsin myöhäisellä iällä, mutta kirjoittaneen sitten kolmisenkymmentä teosta. Keskiviikonoita on fennican mukaan ainoa suomennos häneltä. Maksoin tästä 20 senttiä. Eurolla ostin kolme kirjaa, joista yksi lähtee scifikirjakirppikselle. Kaksi muuta olivat H. P. Lovecraftin novellikokoelma The Lurking Fear and Other Stories (1971, tämä oli 7.p. 1982) ja John Boydin The Last Starship from Earth (1968, tämä oli pokkaripainos 1972). Lovecraftin oletin jo omistavani, mutta ehkä en sittenkään. Voi tietysti olla että Sarkku on hankkinut tämän viime vuosina, mikä selittäisi sen, miksi kirja tuntuu tutulta, mutta ei löydy Librarythingistäni. John Boyd oli tuntemattomampi tuttavuus. Kyse on myös kirjailijanimestä, tekijän oikea nimi on Boyd Bradfield Upchurch – ymmärrän kirjailijanimen käytön – eikä häntä tule sekoittaa sotateoreetikko John Boydiin (1927–1997). Kirjailija-Boyd on syntynyt 1919 ja ainakin Wikin mukaan elää vielä. The Last Starship on ilmeisesti vaihtoehtohistoria, mikä on kiinnostavaa, ja tekijänsä tunnetuin teos. Boyd ei näytä kirjoittaneen 1970-luvun jälkeen. Vaihteeksi ostin tärkeän tietokirjankin. Tingin 50 senttiin Richard Jonesin oppaan Haunted Inns of Britain & Ireland (2004). Kun seuraavan kerran matkustaa em. saarille, täytyy valita majapaikat tästä oppaasta! Halvalla eli yhteensä 50 sentillä irtosi kaksi kirjaa. Robert L. Stevensonin Tri Jekyll ja Mr Hyde (1886, suom. 1897, tämä oli teoksen 4. laitos 1945). Minulla on kirjasta jo myöhempi laitos – ilmesesti jokin pokkariversio 5. laitoksesta – mutta tämän voisi viedä maalle, koska vanha kansikuva on aika päheä. Tekijänä on “TF”, mutta kun en tunne kuvitusskeneä, en osaa arvata kenestä voisi olla kyse. Toinen saman pinkan kirja oli Sven Skin Jua, bambumetsän poika (1946, suom. 1947). Ajattelin toivorikkaana että tämä olisi viidakkopoikakirjoja eli tarzankopioita, mutta olisi pitänyt tarkistaa kustantamo: Ristin voitto. Eli on uskonnollista tuubaa. Olen kyllä jonkin verran kartuttanut tällaisia pakanakäännytysromaaneja, niitä voisi olla joskus hupaisaa tutkiskella tarkemmin, kunhan keksisi näkövinkkelin. Kirjailija on ilmeisesti norjalainen, mikä selvisi kun karsin google-hausta hiihtotarvikkeet. Yhdessä parin scifikirjakirppikselle päätyvän Dragonlance-kirjan kanssa ostin J. R. R. Tolkienin The Book of Lost Tales 2:n (1984, tämä oli pokkaripainos 1990). En ole tätä Tolkienin The History of Middle-Earth -jäämistöä lukenut selailua kummemmin, mutta toivon että joskus olisi aikaa. Odottelen nyt ensin että tulevat halvalla vastaan, tämä taisi olla toinen “sarjan” kirjoista jonka olen hankkinut. Maksoi siis 50 senttiä, mukava löytö. Viimeinen kirjaostos oli Enid Lamonte Meadowcroftin Hullu Hevonen (1954, suom. 1976). Tämä kuuluu lapsuudesta tuttuun Suuret seikkailijat -sarjaan, josta minulla taitaa entuudestaan olla pari osaa. Olisinkohan tuosta 50 senttiä maksanut. Valtterilta löytyi myös yksi sarjis, Lätsä 1965 -albumi. Alpparista puuttuu luultavasti alusta sivuja: nimiölehteä ei ole, mutta vaikea sanoa muuten koska opuksessa ei ole sivunumeroita. Alpparin on näemmä kustantanut Turun Sanomat, kuten sitten ilmeisesti muutkin vuosittaiset Lätsä-kokoelmat, joita tuli 1963–1986. Alkupään kokoelmat näyttävät olevan suhteellisen arvokkaita, mutta tämä kappaleeni taitaa olla aika lailla sen 20 sentin arvoinen, minkä siitä maksoin. Entuudestaan minulla on muistaakseni vuoden -72 kokoelma. Lätsä ilmestyi mielikuvieni mukaan joskus 70-luvulla Avussa tai Seurassa, mistä sen alunperin muistan. Ei kuitenkaan oikein tainnut mennä sarjiksen aviodynamiikka jakeluun ala-asteella. Reissulla löytyi vielä kaksi muovigorillaa tällä hetkellä varastossa uinuvaan muovikädelliskokoelmaani. Lisäksi ostin jostain takavuosikymmeniltä – 1960-luvun alkupuolelta? – peräisin olevan tyhjän Puhto-saippuapakkauksen. Saippuaa on valmistanut Tampereen saippua, jota ei ilmeisesti enää ole. Sen sijaan Vaasan saippua Oy valmistaa edelleenkin Puhto-saippuaa – tosin “puhto” on aika looginen saippuan nimi, joten tuotteilla ei välttämättä ole yhteyttä. Pakkaus maksoi 40 senttiä ja on vähän epäselvää, mitä sillä teen. Mukava reissu! Ehkä ensi viikonloppuna uudestaan. (3 Comments |Comment on this)
Sunday, January 16th, 2011
11:25 am	Homekatastrofista ja vuodesta 2010 Loppuvuosi 2010 oli niin myllerrysten täyttämä, että perinteisen vuosiraporttini kirjoittaminen ei onnistunut ajallaan. Tietokoneeni oli muutttolaatikossa ja nettiyhteys katki. Asumme siis tällä hetkellä evakossa Saarniraiviossa reilun puolen kilometrin päässä Sunankallion kodistamme. Syynä on asunnostamme löytynyt pahanlainen homekasvusto, joka on vallannut sekä katot ja seinät. Ehkä lattiatkin. Home paljastui kun taloyhtiö teetti tutkimuksia asuntojen välikatoissa. Saimme kuulla homeesta 15. joulukuuta: rakennusmies tuli kertomaan että nyt on löytynyt välikatosta niin pahanlaista hometta, että asuntomme on asumiskelvoton. Pois pitäisi muuttaa niin pian kuin mahdollista – pikemminkin päivien kuin viikon mittakaavassa. Kolme vuorokautta myöhemmin olimmekin jo matkalla kohti Ikaalisia aikaistettuun joulunviettoon. Vietimme Sisätössä 10 päivää, Veera vielä pari päivää päälle vanhempieni hoivassa, kun me aikuiset palasimme kotiin pakkaamaan asuntoa. Ikaalisissa ja sitä ennen Sunassa vietin puhelimessa 4–7 tunnin rupeamia päivittäin järjestämässä perheelle uutta asuntoa ja muuttoa. Tässä kyllä kiitti itseään ammatinvalinnasta: Toimittajataustan vuoksi minulle ei ole mikään ongelma soitella pitkin virastoja, firmoja ja instansseja, kun pitää järjestellä jotain. Parahiksi joulun aaton aattona varmistui, että saimme VVO:lta vuokrakolmion, johon siis nyt olemme muuttaneet. Noin neljäsosa tavaroistamme on muuttofirman varastossa, loput järjestettynä tähän paria huonetta pienempään kämppään. Evakon kestosta saamme tietää lähiviikkoina tarkemmin, kun homevaurion laajuus selviää. Tällä hetkellä tiedämme, että täällä Saarniraiviossa on asuttava ainakin 2–3 kuukautta, mutta mahdollisesti jopa koko vuosi. Eilen kävin ensimmäistä kertaa remontin alkamisen jälkeen kämpässämme. Aika hurjan näköistä, kun väliseinät on pääosin purettu, samoin lattiat sekä seinä- ja kattoverhoilut. Keittiötä, saunaa ja kylppäriä ei käytännössä enää ole. On kyllä aika vaikea uskoa, että tuohon asuntoon ihan pian päästäisiin muuttamaan, mutta kuulemma uuden rakentaminen voi tapahtua nopeastikin. Onni onnettomuudessa on ollut se, ettei kukaan meistä ole saanut homeesta ainakaan mitään vakavia terveysongelmia. Vähän epäilin että kesäaikoina puolisen vuotta jatkunut ”allerginen nuhani” olisi johtunut homeitiöistä pikemminkin kuin siitepölystä, mutta joka tapauksessa vaiva ei ollut paha. Emme ehtineet asua kämpässä kuin vajaat kolme vuotta ja on olen tuuminut, että ehkä ennen muuttoamme kämppään tehty pintaremontti lasikuitutapetteineen piti itiöt osin pois huoneilmasta. Näistä syistä meidän ei myöskään tarvinnut hävittää kaikkea irtaimistoamme, kuten usein pahoissa terveysongelmia sisältävissä homekatastrofeissa joutuu tekemään. Taloudellisesti homeongelma on raskas paukku – mutta onneksi asumme taloyhtiötyyppisessä asunnossa, emme omakotitalossa. Remontti, muutto ja evakkoasuminen menevät taloyhtiön piikkiin. Lasku tulee luonnollisesti maksettavaksemme pompanneena yhtiövastikkeena, mutta jaettuna muiden osakkaiden kanssa ja maksuaikaakin on toivottavasti pari vuosikymmentä. Olemme kiitollisia kaikesta avusta ja myötätunnosta, jota ystäväpiiristä on sadellut! Ja sitten vuosikatsaukseeni. Homekatastrofin läpi on vaikea nähdä viime vuodessa mitään positiivista. Yritän kuitenkin kirjoittaa perinteisen vuosiraporttini osa-alueittain, ilman turhia homepainotuksia. Perhe-elämä. Lapsista on ollut eriasteista huolta pitkin vuotta, mutta periaatteessa olen tyytyväinen perhe-elämääni. Vuosi koti-isänä Veeran kanssa oli kyllä mahtava kokemus! Onneksi osasin myös arvostaa sitä: jo alkusyksystä alkoi nakertaa harmi, että hupi päättyisi suhteellisen pian. Työelämä. Hoitovapaasta huolimatta tein töitä melko uutterasti. Juttuja kirjoitin kuitenkin vain reilun kolmanneksen normivuoden määrästä, lähinnä koska en kirjoittanut Lankaan niin paljon kuin tavallisesti. Vuoden Salainen Kirjaprojekti oli numero 14 eli Suomalaisen tieteiskirjallisuuden historia. Sain kirjoitettua teoksesta ajallisesti kolmanneksen, aikavälin 1860–1910. No, on teksti pituudeltaankin jo noin kolmannes lyhyehköstä tietokirjasta (tosin luulenpa että tuosta on tulossa pitkähkö tietokirja). Oli tarkoitus rykäistä historiikkia vielä loppuvuodesta eteenpäin, mutta homekatastrofi tuli väliin. Salaista Kirjaprojektia numero 12 eli Postimerkkien maata hioin kevään ja kesän, teos ilmestyi syyskuussa. Jonkinlainen edistysaskel oli sekin, että keväällä toimitin vihdoin kustantajien ihmeteltäväksi Salaisen Kirjaprojektini numero 7 eli aikuisten tieteisromaanin (jolla ei oikein ole kunnon työnimeäkään). Olen joskus kutsunut sitä Suureksi Tamperelaiseksi Tieteisromaaniksini luodakseni teoksen ympärille myyttistä auraa, mutta nimi ei ole valitettavasti tarttunut. Olen toistaiseksi saanut kirjasta kaksi hylkäävää päätöstä, mutta onneksi molemmat ovat olleet kohtuullisen positiivissävyisiä. Harrastukset. Scifitouhut maistuvat edelleen. Olen käynyt varsin uutterasti etenkin HYSFKin päivystyksissä viettämässä vapaailtojani. Tänä vuonna tuli käytyä kahdessa conissa, Jyväskylän Finnconissa ja Åconissa. Molemmat olivat mainioita spocktaakkeleita! Finnconin tekemiseen osallistuin jossain määrin, vaikka piti pitää sapattivuosi. En erityisesti kadu sitä, mutta taidan silti pitää tämän ja ensi vuoden coninjärjestelytaukoa, mitä nyt yhden Tähtivaeltajapäivän organisointiin aion osallistua. Kirpparikolaaminen jatkui vuonna 2010 entiseen malliin. Nyt homeongelman iskettyä jouduin kuitenkin siirtämään postimerkkejä lukuunottamatta kaikki ihanat kokoelmani varastoon. Myös iso osa kirppareilta hankkimistani kirjoista päätyi varastoon tai pysyvämpään sijoitukseen Sisättöön. Minun piti tänä vuonna lukea todella paljon, mutta toisin kävi. Viime vuoden 56 kirjaa – sekin aika ankea määrä – jäi ylittämättä: luin noin 52 kirjaa – itse asiassa vähemmänkin, koska listasin mukaan muutamia lähinnä novellin mittaisia teoksia joita luin Suomalaisen tieteiskirjallisuuden historiaa varten. Toisaalta luin jopa 8 kirjaa pääosin omaksi huvikseni, mikä on varmaan suurin määrä vuosiin. Kirjalliset ambiitsiot. Olisin päättyneenäkin vuonna mieluusti kirjoittanut fiktiota, mutta ei scifihistoriikinkaan naputtelu pöllömpää ollut. Alkaneena vuonna suunnitelmissa on ainakin pari kirjaprojektia yhä jatkuvan historiikin lisäksi – ajattelin ottaa kaksi noin kolmen kuukauden lomaa historiikista kirjoittaakseni esimerkiksi jatko-osan Postimerkkien maalle. Toinen, kolmas ja mahdollinen neljäs kirjaprojekti (eli Salaiset Kirjaprojektit nro 15, 16 ja 17) ovat toistaiseksi pelkkää sekavaa suunnitelmaa, mutta ehkä se tästä selkiää. Veera aloitti vuoden alusta päivähoidon, mikä tarkoittaa että minulla on viikossa kaksi työpäivää käytettävissä freelancerin tai kirjailijan töihin. Se tuntuu käsittämättömän paljolta vuoteen 2010 verrattuna – jolloin puristin käytännössä kaiken työskentelyni Veeran parin tunnin päiväunien aikaan. Yleinen onnellisuus. Vuoristoratavuosi. 2010 alkoi taatani hautajaisilla ja päättyi homekatastrofiin. Siinä välissä olin kyllä onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Ilman homekatastrofia vuosi olisi ollut rento koti-isävuosi, jolloin julkaisin esikoisromaanini ja kirjoitin mielenkiintoista kirjaa rakastamastani aiheesta. Homepommi jakaa ajan tehokkaasti Ennen ja Jälkeen ja varjostaa siten mennyttäkin. Mutta toisaalta – nyt alkaa jo hiljalleen tuntua suhteellisen tavalliselta. Kun itseään psyykkaa tarpeeksi, voi onnistua ajattelemaan että kyse on vain yllättävästi tulleesta suuresta remontista, jonka tieltä joutui muuttamaan pois. Sellainen remontti asuntoomme olisi joka tapauksessa tullut enemmin tai myöhemmin. (Comment on this)
Saturday, December 11th, 2010
2:03 pm	Pappi ja kansanedustaja ufoilee – taannehtiva kirppisraportti Myyrmäestä Edellisestä kirpparireissusta on vierähtänyt jo yli kuukausi. Marraskuun 7. päivä kävimme autolla Myyrmäki-hallin kirpputorilla. Kerta oli tällä kaudella ensimmäinen ja taisi jäädä viimeiseksikin. Kirppis järjestetään käsittääkseni seuraavan kerran vasta kevätpuolella. Mitään täysin huippulöytöjä ei reissulta tullut vastaan, mutta ihan mukavia kirja-, sarjis- ja krääsäostoksia kyllä. Reissun muodollinen tavoite oli löytää Veeralle talvihaalari – hyväkuntoinen asu löytyikin jo noin 10 minuutin etsiskelyn jälkeen ja maksoi kokonaiset 2 euroa. Vaatteet olivat kuitenkin Sarkun osastoa, itse keskityin ns. muuhun. Ensimmäinen kirjaostokseni oli Partricia C. Wreden Lohikäärmeen prinsessa (1990, suom. 2001), joka irtosi 50 sentillä. Itse asiassa kaikki kirjaostokseni taisivat olla 50 senttiä kappale, paitsi muutamat jotka sain vieläkin halvemmalla. Ehkä en rupea siis luettelemaan. Wreden kirja aloittaa kirjailijan Lumotun metsän kronikat -sarjan, josta minulla näyttää entuudestaan olevan osa 3. Näitä on kehuttu hyviksikin, mutta en ole toistaiseksi lukenut. Ehkä odotan, että saan loputkin osat käsiini (ja sitten käytännössä tarvitsen varmaan jonkin työsyyn tarttua näihin...). Kieroutuneessa halussani haalia televisiopohjaisia kirjoja ostin kaksi vanhaa Walt Disneyn Zorro-kirjaa, Steve Frazeen kirjoittamat Zorro ja kaksoisolento (1958, suom. 1960) sekä Zorro – Naamio putoaa (1961, suom. 1963). Televisiokirjoiksi nämä ovat aika vanhoja, ehkä jopa ensimmäisten joukossa. Huomasin samalla kirpparireissulla, että näistä oli otettu ilmeisesti tuoreempien Zorro-elokuvien imussa uudet painokset viimeisen 10 vuoden tai jotain aikana. Minulla on etäinen halu kartuttaa mökillä sijaitsevaa perheen pokkarikokoelmaa, joten ostin Sexy Western -sarjan pokkarin nro 15, Clay Allison ja petollinen preeria (suom. 1973). Nämähän ovat näitä länkkäreitä, joiden pyssysankareiden colt ei ole heidän ainoa iso aseensa, kuten sanonta menee. Pokkarin kirjoittaja on Leo Manning. Tai siis ei ole. Leo Manning -nimellä julkaistut Clay Allison -tarinat on pääosin kirjoittanut Louis Masterson eli norjalainen Kjell Hallbing (1934–2004), joka tunnetaan myös Morgan Kanen luojana. Nyt on kuitenkin niin, että Clay Allison -pokkarit 15–18 ovat jonkun muun kirjoittamia. Suomen Länkkäriseuran sivuilla olevassa Masterson-bibliografiassa arvellaan että Petollinen preeria saattaisi olla Steve Hammerin eli ruotsalaisen Sture Hammenskogin teos Med laddat vapen (1971). Yllättävän kiehtovia nämä pokkareiden kiemurat! Sitten ostin jotain ihan muuta, Hannu Lehtisen nuorten kirjan Kersat eivät kursaile (1955). Teos kuuluu niin sanottujen partiokirjojen alalajiin, päähenkilöt kuuluvat siis partioporukkaan, lippukunniksiko niitä sanotaan? Luin tämän sortin kirjoja jokusen itsekin lapsena, en tiedä kirjoitetaanko sellaisia enää. Koetin selvittää kuka kirjailija Hannu Lehtinen oikein on, mutta jäi vähän epäselväksi. Fennicasta käy ilmi, että Kersat eivät kursaile -teoksen lisäksi hän on kirjoittanut romaanin Vettä sakeampaa (1959). Se ei kuulu Nuorten toivekirjastoon, kuten ensimmäinen kirja, vaan Juventus-sarjaan, mikä sitten lieneekään (Fennicassa siihen on merkitty neljä kirjaa, mutta numeroinnin mukaan niitä olisi ollut ainakin kuusi). Netistä löysin tietoa että Hannu Lehtinen olisi vaihtanut myöhemmin sukunimensä Lehtipuuksi. Lienee kyse samasta Hannu Lehtipuusta, joka myöhemmin toimi pappisvirassa muun muassa Hämeenkyrössä. Täydensin Myyrmäki-hallissa myös L. Frank Baum -suomennosten kokoelmaani. Löysin Petri Hiltusen kuvittaman Ozin velhon (1908, suom. 2003). Kysehän ei ole sarjan ensimmäisestä osasta The Wizard of Oz (1900), joka on vuonna 1977 suomennettu tällä samalla nimellä, vaan sarjan neljännestä kirjasta Dorothy and the Wizard of Oz. Lisää velhoilua löytynee Cliff McNishin kirjasta Velhon vala (2002, suom. 2004). Ostin trilogian keskimmäisen osan Taikuuden tuoksu (2001, suom. 2003) jokin aika sitten, enää puuttuu aloitusosa Noidan loitsu (2000, suom. 2002). Sarja meni minulta aikanaan ohi, vasta aloittelin nuorten fantasian kriitikkona sen ilmestyessä. Veikko Huovisen Rasvamaksa (1973, tämä oli kirjakerhopainos 1974) tuli ostettua kun halvalla sai. Minulla on joka tapauksessa periaatepäätös ostaa kaikki puuttuvat Huoviset ainakin milloin tarjolla on hyväkuntoisia halvalla. Olen tämän varmasti lukenutkin, mahdollisesti kahteenkin kertaan – viimeksi vuoden 2000 tienoilla kun kirjoitin Huovisesta artikkelia Kotimaisia nykykertojia 3:een. Jotain ihan muuta edusti Juho Tenhiälän Usko ja ufot (1972), jonka tingin 15 senttiin. Teoksen takakansi: Juho Tenhiälä etsii teoksessaan Usko ja ufot ratkaisua Raamatun yliluonnollisiin kertomuksiin. Niitä on hyvin harvoin pyritty selvittämään järjellä, ainoastaan uskomalla. Ne ovat olleet aina ihmeitä, uskonasioita. Usko ja ufot tarjoaa toisenlaisen ratkaisun; entäpä jos maapallolla on joskus vieraillut meitä korkeampia olentoja, joilla on oma osansa kulttuurimme kehitykseen? Tätä vahvistaa ihmiskunnan laajentunut tieto maailmankaikkeudesta ja tekniikan nopea edistyminen. Tueksi omaksumalleen Tenhiälä on suorittanut perusteellisia vertailuja Raamatun ja muiden vanhojen käsikirjoitusten välillä, ja hän on joutunut toteamaan niiden merkillisten samankaltaisuuden jo luomiskertomuksen kohdalla. Ihanaa! Etenkin tuo ajatus, että Raamatun ihmeiden selvittäminen järjellä tarkoittaa ufoja selityksenä! Haa! Wikipedia-artikkeli tiesi kertoa, että Juho Tenhiälä (1912–1999) oli pappi, mutta toimi myös muun muassa Keskustapuolueen kansanedustajana 1960-luvulla. Sekä sosiaaliministerinä Virolaisen hallituksessa 1966. Ehkä Usko ja ufot ei kuitenkaan ole ollut hänen vaalikirjansa... Tämä teos päätyy rakkaudella vaalittuun kilahtaneiden kirjojen -hyllyyni. Viimeinen kirjaostos tältä reissulta oli Kerttu Juvan Seikkaileva leikkimökki (1956, tämä oli 4.p. 1973). Tarinassa lapset saavat leikkimökikseen vanhan bussin, jolla sitten yllättäen lähdetään liiikkelle. Tämä herätti hämärän muiston lapsuudesta, joten olen voinut tämän joskus pienenä lukeakin. Sarjakuvia Myyrmäki-hallistaa lähti mukaani kokonainen pino. Hinnat olivat halpoja, 10 sentistä 75 senttiin sarjikselta. Esimerkiksi yhteensä 50 sentillä lähti neljä sarjista: Mustanaamio-vuosialppari 1979, Älli ja Tälli nro 17: Kaikki Vinksin vonksin, Sarjakirja 87 (Väiski Vemmelsääri) ja Hämähäkkimies Spesiaali (1996). Ostin myös 6 kpl Mustanaamioita vuodelta 1976, Aku Ankan nrot 46/1970 ja 33/1972, Hopeanuolen 22/77 ja Agentti-korkeajännityksen 12/83. Kallein ostos olivat kaksi Viidakkopoika-albumia vuodelta 1974, joista siis maksoin yhteensä 1,5 euroa. Lisäksi taisin ostaa jotain 7 kpl erilaisia mangapokkareita Irikselle, maksoivat yhteensä ehkä 3 euroa. Sarjiksien kunto vaihteli melko hyvästä lukukappalettakin huonompaan. Ylihintoja ei siis tullut maksettua ja parit hyvätkin kaupat tuossa oli. Painotuotteiden lisäksi ostin muutamia muoviukkeleita, pari huonokuntoista mutta hyvin vanhaa Matchbox-pikkuautoa ja Nelostuotteen Pythagoras-pelin. Meillä on tuo peli maalla, mutta siitä saattaa olla pari osaa kadoksissa. Painotuotteisiin ehkä pitäisi laskea myös kolme pussillista amerikkalaisia postimerkkejä, jotka ostin pimeiden talvi-iltojen iloksi. Näin siis marraskuun alussa. Jos flunssani antaa myöden, huomenna mahdollisesti Valtterille! (Comment on this)