Se tavallinen tarina

Lauantai on vilahtanut ohi netissä notkuen ja lueskellen. Lähdin eilen vasta 22:n kieppeillä baareihin. Kiersin aika monta kapakkaa juomatta tuoppiakaan, ennen kuin törmäsin Coronassa radiotoimittajatuttuun. Samaan pöytään kertyi muitakin hänen tuttujaan ja lähdimme vielä Manalaan.

Manalan alakerta oli rempattu! Myöhäisnuoruuteni keskeisten ihmissuhde-epäonnistumisten ja turhautumisten näyttämöstä oli muokattu trendibaarin oloinen viritys. Olkoon, ei se nyt niin pahalta näyttänyt. Turha toivoa että alkaisin boikotoida paikkaa.

Ilta sisälsi ihan mukavaa jutustelua, mutta ehkä minun olisi pitänyt luottaa fiiliksiini ja jäädä kotiin. Olisin säästänyt rahaa ja aikaa (ja sitäpaitsi olisin voinut kiertää tänään pari kirpputoria). No, ei minulla ole kauheasti tapana katua mitään. Siksitoisekseen ei voi koskaan tietää, milloin elämäni nainen pamahtaa samaan baariin kanssani. Riskiä ei voi ottaa jäämällä kotiin, vaikka aina päädynkin äijäporukkaan keskustelemaan Kekkosesta ja Koivistosta.
Kevät alkaa tosiaan tulla, huomaan.