Penkomisunista, jäämerestäkieltäytymisestä ja noidista Tattarisuolla

Takaisin Tampereelta, väsyneenä mutta tyytyväisenä, kuten sanovat.
Eiliseen scifiseurojen yhteistyökokoukseen matkusti peräti 9-10 hengen kokoinen delegaatio Helsingistä ja Espoosta. Junamatka kului etupäässä kirjojen ja sarjakuvien keräilystä jutellen. Puhuimme muun muassa "penkomisunista", eli unista, joissa on jossain tuntemattomassa divarissa tai kirpputorilla, josta tekee mahdottoman hienoja löytöjä – esimerkiksi kirjoja ja sarjakuvia joita ei oikeasti ole olemassa (kuten numeroa 6 sellaisesta sarjakuvalehdestä, jota on ilmestynyt vain 5 numeroa). Herääminen näistä unista on toisinaan aika katkeraa...

Perillä käväisimme pizzalla ja lähetimme tutulle turkulaiselle fanille viestin jossa sanottiin suunnilleen "voisitteko te turkulaiset sanoa tamperelaisille että me helsinkiläiset olemme syömässä ja myöhästymme vähän".
Kokouspaikkana toiminut talviuimareiden sauna on hieno paikka. Hirsinen rakennus könöttää rantarinteessä, jonka alla Näsijärvi levittyy laajana kuin Pohjoinen jäämeri. Arktiselta paikalla tuntuikin: pakkasta oli noin 10 astetta ja ilma viimainen, mutta silti kravunväriset talviuimarit virtasivat tasaisesti avantoon ja sieltä pois. Aloin ymmärtää, miksi monen ulkomaalaisen mielestä avannossa polskivat suomalaiset ovat hieman heihei.

Yhteystyökokous itsessään meni hyvin, lukuunottamatta erästä epäonnekasta punaviinivälikohtausta ja sitä, että kaikkea viinaa ei yrityksistä huolimatta saatu juotua. Minultakin jäi melkein puoli pulloa valkkaria.

Saunoin pitkään ja oli mukava höpöttää lauteilla tamperelaisten ja lahtelaisten fanien kanssa. Mutta en sitten lopulta mennyt avantoon, mikä kieltämättä harmitti. Meni vähän sisu kaulaan, eniten kai pelotti kropan kestävyys. Minulla oli viime vuonna parin kuukauden ajan epämiellyttävää sydämentykytystä, sen jälkeen en ole enää tuntenut itseäni teräsmieheksi. Pomppaaminen 120-asteisesta saunasta nolla-asteiseen veteen tuntui varmalta tavalta saada sydänpysähdys. (Todennäköisesti liioittelen. Ulkona vaan oli kamala kylmää.) Mutta sen sijaan oli hauskaa huomata, että perjantaina alkanut selkäkipuni katosi illan mittaan.

Kokouksen jatkot olivat Plevnassa. Suurin osa helsinkiläisistä suuntasi jo kotiin siinä vaiheessa, joten porukassa oli etupäässä lahtelaisia ja tamperelaisia. Istuimme valaistushäiriöihin asti ja menin sitten Tapsan (jonka olin luvannut majoittaa) kanssa vanhempieni kämpille parin sadan metrin päähän.

Tänään lojuin sitten hieman tokkuraisena porukoitteni luona. Taatani tarjosi lasillisen lahjaksi saamaansa calvadosia torstaina olleen Matin päivän kunniaksi. Taata kertoili tarinaa Noita-Tillistä, joka oli ennen sotia Ikaalisten syrjäkylillä vaikuttanut noitaukko. Juttu lähti liikkeelle siitä, että Hesarissa oli jokin aika sitten juttua siitä, kuinka Noita-Tilli oli kutsuttu selvittämään Tattarisuon "murhia" noin 75 vuotta sitten, tosin kai tuloksetta. Taata oli nähnyt Noita-Tillin vuonna 1939 käydessään teettämässä pieksut Noita-Tillin vävyn luona, joka oli hyvä räätäli (minä en keksi näitä juttuja). Noita-Tilli oli kuulemma ollut pieni käppänä ukko, joka asui omassa pienessä mökissään. Hänen luonaan apua kävivät hakemassa herkkäuskoiset ihmiset, kuten Taata sanoi.
Täytyy kysellä lisää Noita-Tillistä taatalta ensi tilassa. Kiinnostaisi myös tietää, mikä ihme tämä Tattarisuo-yhteys on.

Vielä ennen Helsinkiin tsingahtamista kävin todella pikapikaa – 12 minuutissa – tsekkaamassa läpi Linjuri-kirppiksen Tampereen linja-autoasemalla. Junalipun ostamisen jälkeen minulla oli noin 36 minuuttia aikaa. Mittasin kuinka kauan kesti kävellä linjuriasemalle ja siitä laskin että minulla oli noin 12 minuuttia aikaa penkoa kirppistä, ennen kuin piti kiiruhtaa junaan.

Teinkin pari hankintaa. Ostin taas Monica Hughesin Tiikeri-sarjaan kuuluvan kirjan Uhka syvyyksistä. Edellisen kerran ostin sen Keräilyaitasta kaksi vuotta sitten vastaavalla yhteistyökokousreissulla – nyt ostamani kappale on parempikuntoinen ja maksoikin vähemmän, 50 senttiä. Löysin samaan hintaan myös Tiikeri-sarjaan kuuluneen Robert O'Brienin Tohtori L – vieras kuolleesta maailmasta -kirjan kovakantisen painoksen. Se minulta puuttui entuudestaan.

Juna oli täynnä hiihtolomalta palailevia, kuhertelevia pariskuntia. Kevät. Kaksi pariskuntaa istui tahallaan minua vastapäätä toisiaan klääppien. Minusta tällaiset pariskunnat pitäisi kieltää. Jos minä en seurustele, en ymmärrä miksi kenenkään toisenkaan pitäisi.

Huokaus.

Muuta ajatellakseni luin junamatkalla kokonaan Eric-Emmanuel Schmittin kirjan Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset sekä Philip Pullmanin Lyran Oxfordin puoleen väliin. Keksin samalla ratkaisun siihen, miten saisin luettua enemmän kirjoja. Schmittin opuksessa on nimittäin 87 sivua ja Pullmanin 57.

Hiihtolomalta tuntui muuten palaavan paljon ihmisiä nilkuttaen tai käsi paketissa. Urheilu on vaarallista.

Molemmat lapset tulivat minulle yöksi, toisin kuin normaalisunnuntaisin. Huomenna on taas koulupäivä, pitääkin tässä mennä laittamaan muksuja petiin. Ja sitten olisi vuorossa Buffyn musikaalijakso "Once more with Feeling". Kaikki ovat kehuneet sitä minulle, odotuksia on.