Painomusteenhaju aikojen takaa
Kaiken tuon eilisen työnarkomaniavalituksen jälkeen menin tänään puolilta päivin uhallanikin kokoamaan Marvinia Limeksen painoon sen sijaan että olisin rientänyt töihin. Teemun – joka itse ei päässyt paikalle – innokkaan värväyksen ansiosta meitä oli lopulta viisi tyyppiä kokoamassa lehteä, vaikka homman voi hoitaa kolmellakin. Olisin siis voinut lähteä töihin, mutta jäin – jälleen uhallanikin – jauhamaan hyväntuulista paskaa scifistä ja sarjakuvista. Painossa on töissä hauska kaveri joka on jonkin asteen harrastaja.
Haju on vahva muistojen herättäjä. Limeksen painossa on edelleen sama painomusteensävyinen haju, joka tuo mieleeni ensimmäiset käyntini paikassa joskus opintojeni alkuvuosina 1988-90. Limeksen paino sijaitsi tuolloin Kirkkokatu 6:n sisäpihalla matalassa tiilirakennuksessa, joka sittemmin purettiin. Paino oli toisessa kerroksessa jonne vei kaartuvat kapeat puurappuset. Se koostui muutamasta huoneesta, joista ainakin kaksi oli lattiasta kattoon täynnä paperia, painettuja vielä kasaamattomia lehtiä ja sellaista. Isoimman huoneen nurkassa oli pöytä tai pari, jotka kuuluivat uudelle Like-kustantamolle.
Oi niitä aikoja jne. Muistan nuoruuden tunteen, kun kaikki oli vielä rajua ja rock. Mitä tahansa saattoi tapahtua eikä tiennyt missä olisi vuoden päästä. Ja oli myös aikaa lojua kaupungilla juttelemassa loputtomiin. Joskus tuli istuttua Porthanian kahvilassa tai Päärakennuksen ruokalan tupakkaosastossa iltapäivästä suunnilleen paikan sulkemisaikaan.
Ikääntymisen ikävin puoli on rajattoman ajan menetys. Se tuntuu sekä pienessä että isossa mittakaavassa. Aika muuttuu selkeiksi numeroiksi. "Minulla on kahden vuoden päästä aikaa aloittaa väitöskirja." "Jos aion saada nämä kaksi artikkelia tehtyä huhtikuuhun mennessä, toinen on tehtävä tässä kuussa ja toinen ensi kuussa". "Kirjoitan tätä juttua tiistai- ja keskiviikkoaamupäivän". "Jos en kohta lopeta tätä merkintää, en ehdi katsoa 45 minuutin mittaista Buffy-jaksoa ennen kuin pitää mennä nukkumaan".