Keinoja sinkkuuden lopettamiseksi osa 267
Tein eilen puolet koko Vihreän Langan työviikosta eli 10 tuntia töitä. Päivän päätti Langan tulevaa kirjat-sivua koskeva palaveri Cellassa. Kun olimme saaneet asiat puhuttua, jäimme vielä kiskomaan viinaa pariksi tunniksi. Siis oikeasti viinaa, sillä jallua tuli napattua tuopin oheen.
Pidän Cellasta. Kapakka on mukavan ihmisenoloiseksi virttynyt ja pysynyt aika lailla muuttumattomana vuosia. Baaripuolen pyöreät marmoripöydät näyttävät kovasti samoilta, joita oli rakkaassa Vanhan Kuppilassa: sen pöydät myytiin huutokaupalla noin kymmenkunta vuotta sitten. Muistan yrittäneeni kysyä joskus erinäisiä vuosia sitten, ovatko pöydät Vanhalta peräisin, mutta muistaakseni henkilökunta ei tiennyt.
Erityisesti kapakan äijäinhuone toi mieleen 1980-luvun. En tiedä, johtuiko se seinäraapustuksista, joista jotkut saattoivat olla vanhoja vai After Nine -kortsuautomaatista, sellaisesta joka taatusti nielee kolikon antamatta mitään tilalle.
Täytyy joka tapauksessa muistaa Cellan olemassaolo jatkossakin.
Lievästä aamuolosta huolimatta touhusin ahkeria Langassa. Eilisen työrupeaman jälkeen soin itselleni lyhyen päivän ilman ihmeempiä tavoitteita – ja ehkä juuri siksi sainkin tehtyä kohtuullisen määrän kaikenlaisia pikkuhommia. Aikaa kului yli kolme tuntia, lähdin puoli neljän maissa suunnistamaan kohti Matinkylää. Oli vielä valoisaa!
Tänään olen krapulaisesti irvistellyt eilen Lankaa varten kirjoittamalleni pakinalle. Aihe oli sinänsä ok, mutta taasko minun piti mennä sotkemaan siihen puuttuva ihmissuhde. Olen nimittäin mainostanut sinkkuuttani tai ainakin muinaista eroani Vihreän Langan pakinoissa jonkin kerran aiemminkin, esimerkiksi
tässä,
tässä,
tässä ja
vähän tässäkin. Ja nämähän ovat vain pakinat, jotka löytyvät netistä. Viimeisten 3-4 vuoden aikana pakinoita ei enää ole laitettu Langan nettisivuille.
Pitäisiköhän siirtyä deittipalstoille? Tai jatkaa vaan ja toivoa että erilaisten vetoomusten ja kansalaisaloitteiden jälkeen joku mukava nainen uhrautuu ja alkaa olla kanssani, jotten enää ruikuttaisi asiasta lehdissä.