Avaruusajan päiväunelmia

Elämää oudossa taloudessa

Herään yöllä siihen, että yhdeksänvuotias tyttäreni puhuu matalalla möreällä äänellä unissaan kieltä, joka kuulostaa takaperin lausutulta arabialta. Säpsähdän valveille pelästyneenä. Muutenkin on vaikea nukkua, koska on kännäystä seuraava ilta. Rauhoitun kuitenkin ja nukahdan varmaan uudestaan, kunnes jonkin ajan päästä herään taas siihen kun tytär puhuu samankuuloista kieltä, mutta nyt korkeammalta, normaalilla äänellään.

Aamulla tyttö ei muista mitään ja on huvittunut kun kerron unissapuhumisesta. Mitä Manaaja-juttua tämä on? Pitääkö kutsua roomalaiskatolinen pappi paikalle?
Saattaa tietysti olla että horteiset korvani vain tulkitsivat tytön unisen muminan oudoksi kieleksi. Kaikki tämä Buffy- ja Siskoni on noita -töllöttäminen alkaa hiljalleen näkyä minussa.

Yön mörköoloihin nähden päivä oli kaunis. Fredaa Lankaan kävellessäni tuntui melkein siltä kuin aurinko olisi lämmittänyt. Töissä kirjoittelin nelisen tuntia ja poistuin sitten kotiin.
Sain tänään onneksi sovittua Aamulehteen jutun kirjoitettavaksi. Alkaa hiljalleen näkyä kukkaronpohjalla se, ettei 2-3 viikkoon ole ilmestynyt ainuttakaan kirjoittamaani juttua missään. Kotimatkalla tajusin, että olen saamassa huomenna pienehkön palkkion Aamulehdestä – mutta olen unohtanut toimittaa uuden verokorttini. Aargh! Kotona onkin palkkakuitti odottamassa ja jep, 60 prosenttia pidätetty. Onneksi bruttopalkkio sentään oli 20 euroa isompi kuin odotin.

Illalla Iris tuli kaveriltaan kotiin hieman myöhässä. Aikaa oli kuulemma kulunut, koska hänen lempipuunsa, joka kasvoi talomme nurkalla, oli kaadettu. "Mä otin tän pienen oksan muistoksi ja jätin puulle vähän mun hiuksia", tyttö selitti. Outous taitaa olla periytyvä ominaisuus.

Advertisement