Avaruusajan päiväunelmia

No nyt se alko

Aamupäivän teema oli murrosikä. Poika ei halunnut mennä kendoon, koska oli sen jälkeen menossa Itäkeskukseen kaverilleen yöksi. Kaikki tämä oli hänen mielestään liian rasittavaa. Seurasi varmaan noin kahden tunnin vääntö kendoon menosta. Lopulta poika sitten suostui lähtemään.

Minulla oli huono omatunto. Ajoin voimaakkasti Lauria menemään kendoon, mutta motiivini eivät olleet erikoisemman epäitsekkäät. Ensinnäkin olin eilen nähnyt tolkuttoman vaivan saadakseni kendokamat tänne: avain piti lainata, hakea kamat exältä ja kävellä sitten vajaa puoli kilsaa kuutiometrinkokoisen kassin, kendomiekan ja kahden ostoskassin kanssa kotiin. Toiseksi suunnitelmiini kuului ajatus käydä pienellä kirpparikierroksella samalla kun poika harjoittelee kendoa. En siis ole kentänlaidalla istuskelevia, lastensa harrastuksia tukevia vanhempia, mistä on myös huono omatunto. En tiedä, pitäisikö minun lasteni vuoksi voittaa urheilua kohtaan tuntemani syvä viha ja välinpitämättömyys.

No, pääsimme sitten kendoon, kun sovimme ettei poika ole siellä koko aikaa. Matkustimme Helsinkiin hiljaisuuden vallitessa, riitely oli ollut aika rankkaa.

Perillä jatkobussia odotellessa kerroin Laurille omasta murrosiän pahimmasta "en halua lähteä jonnekin minne vanhemmat haluavat minut viedä" -riidasta. Tämä tapahtui marraskuussa 1981, kun olin 12-vuotias kuten Lauri nyt. Olin saanut kokonaisen vanhan kokoelman postimerkkejä lahjaksi taataltani, joka oli ostanut sen isäni serkulta. Perjantai-iltana olisin halunnut jäädä lajittelemaan merkkejä sen sijaan että olisin lähtenyt vanhempieni kanssa kylään. Tällainen optio ei kuulemma ollut mahdollinen, koska kyläpaikassa oli lapsia, joille oli luvattu seuraa. Koska vaatimukseni ei mennyt läpi, karkasin yöhön (tai mikälie alkuilta ollut). Lähdin poispäin taloltamme, mutta kiersin lopulta takapihan kuusikkoon, jossa piilottelin mielestäni määräämättömän ajan. Lopulta taisin tulla itse ihmisten ilmoille. Kylästä oltiin myöhästytty, mutta minut pakotettiin mukaan. Rangaistukseksi uhattiin viedä saamani postimerkitkin. Ilta oli kuitenkin ihan mukava eikä merkkejäkään sitten viety.

Olin kyllä aika kiltti murrosikäinen, sillä tämä jäi varmaan ainoaksi pahaksi kapinoinnikseni. Aloin käyttäytyä uudelleen huonosti vasta noin 18-vuotiaana.
Lauri tuntui tykkäävän tarinasta. Ainakin sen jälkeen juttelimme ihan normaalisti. Hih, kerrankin vähän onnistumisen tunnetta vanhemmuusasioissa.

Sitten saatoinkin livahtaa kirpputorille. En löytänyt ihmeitä. Ostin yhden Star Wars -kirjan 50 sentillä lähinnä lapsiani ajatellen ja Taika-Jim II -alppariplätkyn 70-luvun alusta, 1,5 e. Taika-Jim sentään näyttää olevan ajoittain aika hämärää scifiä. Voisi kukaties sopia lukupiiriimmekin.

Lauri lähti kaverilleen Itäkeskukseen ja minä menin kotiin Iriksen luo. Syönnin jälkeen rösähdin sänkyyn ja nukuin puolentoista tunnin päiväunet. Olin ihan tööt kun heräsin, pitkät päiväunet eivät sovi minulle. Sitten oli Iriksen vuoro lähteä jalkapalloa pelaamaan ja tuli oudon hiljaista.

Baariin pitäisi lähteä muutaman tunnin kuluttua. Johonkin halpissellaiseen, eli Kallio kutsuu siis. Koska rahat eivät kuitenkaan riitä mihinkään, ne kannattaa juoda pois.

Advertisement