Pelastakaa Conan simmerialainen!
Jees, viikonlopunviettoni alkoi tosiaan eilen Karhu-pullollisella kello 17 ja jatkui samoissa merkeissä pitkälle puolenyön jälkeen. Oli oikein hyväntuulinen päivystys ja scifimafia, science fictionia parhaimmillaan. Päivystyksessä puhuimme kalaruuasta, esimerkiksi luonnonvaraisista kalapuikoista. Ehkä niistä enemmän jossain tulevassa Marvinissa.
Urkin pub oli ääriään myöten täynnä, kun saavuin 19:n korvilla. Tungos johtui XIV kansallisista Stout-viikoista tai jostain sellaisesta. Onneksi nämä oluenystävät juovat sen yhden pikkulasillisensa, lähtevät sitten koteihinsa ja jättävät areenan meille, jotka haluavat perehtyä Karhu-oluen makuvivahteisiin kvantitatiivisessa mielessä.
Eilen oli myös HSFS:n vuosikokous. Väenpaljoudesta johtuen jouduimme pitämään sen seisomalla ringissä baaritiskin edustalla. Toni raapusteli muistiinpanoja, paperit kiersivät kädestä käteen (mikä oli hankalaa, sillä toisessa kädessä oli tuoppi) ja koko hoito oli ohi kymmenessä minuutissa. Vanha hallitus jatkaa, paitsi Kimmon tilalle tuli
jautero.
Myöhemmin meillä oli hauska keskustelu Väiski- yms. animaatioista, erityisesti scifiaiheisista. Parhaimmillaan – kuten
Duck Rogers in the 24th and a Half Century -pätkiksissä – ne ovat todella tyylikästä ja anarkistista menoa. Buffyn viitoskaudella on muuten eräässä jaksossa (olisikohan se "Spiral"?) hauska Maantiekiitäjät-viittausketju, joka alkaa siitä että Glory jää tyylikkäästi rekan alle.
Mafiassa kiersi myös ilmeisesti varhaisin Suomessa ilmestynyt Conan-sarjakuva,
Conan simmerialainen -lehden ensimmäinen numero noin vuodelta 1975. Sarjis on koristeellista, suorastaan hippimäistä 1960- ja 70-lukujen taitteen jenkkisarjakuvaa – ja tekstattu aivan avuttomasti suomeksi. Monella tavalla aikansa tuote tuo lehti (jopa tuo liikuttava "simmerialainen" - 70-luvullahan kaikki c:t tulkittiin automaattisesti slaavilaisittain s:ksi, nykyään barbaari on "kimmerialainen").
Suomalainen kustantaja on painanut julkaisuun tunnollisesti copyright-tiedot, mutta ei mafian tietäjien mukaan kuulemma koskaan maksanut amerikkalaiselle oikeudenhaltijalle mitään. Sellainen oli vielä 70-luvulla ilmeisesti mahdollista. No, eipä lehteä ilmestynytkään kuin viitisen numeroa.
Lehden numero oli minulle tuttu entuudestaan, siitä on kappale kesämökin aitassa, jossa luin sen kauhuissani (mutta kykenemättömänä lopettamaan) joskus 10-vuotiaana. Oikeastaan pitäisi pelastaa ensi kesänä tuo lehti hiiriltä ja lämpötilanvaihteluilta, mutta en voi välttyä ajatukselta, että viemällä lehden pois sen luontaisesta ympäristöstä katkaisen samalla erään jatkumon omaan lapsuuteeni. Täällä Matinkylässä "vanhempien ja arvokkaampien sarjakuvien" kaapissani lehti muuttuisi triviaaliksi, tavalliseksi osaksi kokoelmaa, jota olen viime vuosina kerännyt kirpputoreilta ja divareista.
Illan ohjelmaan kuului vielä Espoon scifiseuran suunnittelukokous jossain kahden ja kolmen promillen välissä (onneksi en pitänyt siinä kirjaa) ja lisää juopottelua. Kotiin pääsin kuitenkin viimeisellä bussilla ja jäljistä päätellen olen syönyt yöllä osan keskiviikkoisesta pastakastikkeenjääsköstä.
Tänään on ollut ohjelmassa krapulaa ja nettisurffausta. Parin tunnin päästä pitäisi lähteä Finncon-kokoukseen ja sen jälkeen, jos haluan tänään ulkoilla, baariin.